Lajikohtaiset atlasohjeet

Tarkista lajikohtaisesta atlasohjeesta, mihin eri lajien osalta kannattaa kiinnittää huomiota atlashavainnoinnissa.

• Lajikohtaiset ohjeet (PDF)

Esko Gustafsson, Pekka Suopajärvi, Heidi Björklund

Versio 4.8.2023

Listassa on lajikohtaisia vinkkejä lintuatlasta varten. Ohjeen laativat 3. atlaksen aikaan Esko Gustafsson & Pekka Suopajärvi, ja ohjetta muokkasi 4. atlaksen käynnistyttyä Heidi Björklund. Ohjeet ovat yleistasolla,  sillä tilanteet ovat usein tulkinnanvaraisia ja tarvitaan havainnoijan omaa harkintaa siitä, millä tavalla havainto viittaa pesintään. Lisätietoa mm. pesimäajoista, pesäpaikoista ja äänistä löytyy lintuoppaista ja internetistä. Ääniä löytyy esimerkiksi sivulta: https://xeno-canto.org/. Haun voi tehdä suomenkielisillä lajinimillä. Äänten maantieteellisen vaihtelun takia kannattaa kuunnella suomalaisia tai mahdollisimman läheltä Suomea tallennettuja äänitteitä.

Jos havaintosi atlashavainnoksi tulkinnassa on kysyttävää, ota yhteyttä yhdistyksesi atlasvastaavaan: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/yhdistysten-atlasvastaavat/

Lisätietoja myös valtakunnallisilta atlaskoordinaattoreilta: lintuatlas(at)luomus.fi

 

Vesilinnut: yleisesti ottaen parvihavainto lajin paikalliseen pesimäaikaan viittaa muuhun kuin pesintään (muutolla levähtäjät, sulkimaan kokoontuneet linnut, pesimättömät) ja havainnolle on varminta antaa pesimävarmuusindeksi 1.

Kyhmyjoutsen Cygnus olor

Kanta painottuu merenrannikolle, mutta lajia tavataan sisämaan vesistöillä Etelä-Suomessa. Hautovat linnut helppo havaita. Poikueet myös näkyviä, mutta ne liikkuvat ainakin merellä kohtuullisesti, joten ole varovainen sijoittaessasi isoja poikueita ruudulle. Keväällä ja kesällä havaituille nuorille, vielä pesimättömille linnuille (höyhenpuvussa ruskeaa) sopii pesimävarmuusindeksi 1.

Laulujoutsen Cygnus cygnus

Pesii koko maassa. Vesistöjen lisäksi voi pesiä soilla ja pelloilla. Helpoin tapa on etsiä pesä haudontavaiheessa, jolloin lajin pesintäpuuhat ovat näkyvimmillään. Poikueet katoavat helposti kasvillisuuden sekaan ja kulkevat maallakin pitkiä matkoja vesistöstä toiseen. Keväällä ja kesällä havaituille nuorille, vielä pesimättömille linnuille (höyhenpuvussa ruskeaa) sopii pesimävarmuusindeksi 1. Pellolla havaittujen joutsenten tulkinnasta on pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa:

Samalla pellolla keväästä kesään asti viihtyvät viisi aikuista laulujoutsenta ovat luultavasti pesimättömiä lintuja (joutsenet ajaisivat muut joutsenet pois pesäpaikaltaan). Havainnoija voi myös olla seurannut pienessä lammessa aikaa viettänyttä joutsenparia ja on varma siitä, ettei pari rakentanut pesää. Tällaisille linnuille sopii pesimävarmuusindeksi 1. Mutta kesää joutilaan näköisinä viettävät linnut (esim. hanhet, joutsenet, kurjet) ovat myös voineet yrittää pesintää, joka on epäonnistunut. Epäonnistunut pesintä on usein hankalasti todennettavissa. Jos atlasruutu on lajin pesimäaluetta ja ruudulla on lajille sopivaa elinympäristöä, joutilaan oloisille toistuvasti havaituille linnuille voi antaa pesimävarmuusindeksin 5. Katso myös indeksien 2–4 tulkintaohjeet.

Metsähanhi Anser fabalis (taigametsähanhi Anser fabalis fabalis)

Pesii harvakseltaan soilla maan pohjoispuoliskossa sekä läntisessä Suomessa. Pesimäaikaan arka ja piilotteleva. Luonnonvarakeskus seuraa pesivää kantaa lentolaskennoilla.

Merihanhi Anser anser

Kanta painottuu merenrannikolle. Sisämaapesintöjä luontaisesti Lounais-Suomessa ja Pirkanmaalla, muualla maassa myös istutettuna. Lisäksi liikkeellä on pesimättömiä lintuja. Pienet poikaset emojen seurassa ovat kohtuullisen helppoja havaita. Hautovat linnut usein piilossa. Poikueet liikkuvat jo pieninä pitkiä matkoja eli poikue voi olla peräisin eri atlasruudulta.

Tiibetinhanhi Anser indicus

Lajin pesinnät Euroopassa koskevat tarhakarkulaisia tai niiden jälkeläisiä. Suomessa laji pesi 3. atlaksen aikaan Kemijärvellä.

Kanadanhanhi Branta canadensis

Maan eteläpuoliskossa. Pienet poikaset emojen seurassa on kohtuullisen helppo havaita. Hautovatlinnut usein piilossa.

Valkoposkihanhi Branta leucopsis

Pesii merenrannikolla ja monin paikoin sisämaassa. Hautovat emot helpohkoja havaita. Poikueet näkyviä. Liikkuvat kuitenkin ennen lentokyvyn saavuttamista pitkiäkin matkoja eli poikue voi olla peräisin eri atlasruudulta.

Ristisorsa Tadorna tadorna

Harvalukuinen pesimälaji merenrannikolla, esiintyminen painottuu Lounais-Suomeen ja Oulun– Hailuodon tienoille. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Haapana Anas penelope

Pesii koko maassa monenlaisissa vesistöissä. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Harmaasorsa Anas strepera

Harvalukuinen pesimälaji maan eteläpuoliskolla, etenkin rannikolla. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue. Voi kuljettaa poikasia pitkiäkin matkoja.

Tavi Anas crecca

Pesii koko maassa. Voi olla hyvin pienessäkin lätäkössä ja peitteisessä maastossa, jopa kunnon metsän sisällä olevalla lätäköllä. Poikue on helpoin tapa pesinnän varmistamiseen. Emo varoittelee kuuluvasti poikasia.

Sinisorsa Anas platyrhynchos

Pesii koko maassa monenlaisissa vesistöissä. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Jouhisorsa Anas acuta

Pesii harvakseltaan koko maassa. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Heinätavi Anas querquedula

Esiintyy rehevillä vesistöillä maan eteläpuoliskossa. Taantunut laji. Piilotteleva, lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Lapasorsa Anas clypeata

Esiintyminen painottuu maan eteläpuoliskoon, harvakseltaan Lapissa. Rehevillä vesillä, ruokailee usein näkyvästi. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Punasotka Aythya ferina

Painottuu maan eteläpuoliskoon, kovasti taantunut laji. Rehevillä vesillä, joilla myös avovettä. Parvissa on yleensä koiraita paljon enemmän kuin naaraita – siten havainto naaraasta on tällä lajilla erityisen arvokas. Pesimävarmuusindeksi annetaan kuitenkin samoin periaattein kuin muillekin lajeille. Muutolla lepäileviä parvia voidaan havaita samaan aikaan, kun paikalliset naaraat ovat jo varanneet pesäpaikan. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Tukkasotka Aythya fuligula

Pesii koko maassa monenlaisissa vesistöissä. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue. Pesii esimerkiksi pienillä saarilla etenkin tiira- ja kalalokkiyhdyskuntien yhteydessä. Niitä tarkkailemalla saattaa havaita tuoreita poikueita.

Lapasotka Aythya marila

Hyvin harvalukuinen pesimälaji merenrannikolla ja Lapissa, taantunut jo aiempien atlasten välillä. Merenrannikolla ulompana ja karummassa saaristossa kuin tukkasotka. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Haahka Somateria mollissima

Pesii merenrannikolla Suomenlahdelta noin Merenkurkun korkeudelle. Hautovia emoja voi näkyä saarilla. Helpoin tapa pesinnän varmistumiseen on poikue. Poikueet voivat kokoontua usean emon lastentarhaksi.

Alli Clangula hyemalis

Harvalukuinen pesimälaji pohjoisimmassa Lapissa tunturinummien ja soiden lammilla. Pesinyt taannoin satunnaisesti myös merialueella. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Mustalintu Melanitta nigra

Pesii harvakseltaan karuilla vesistöillä maan pohjoispuoliskossa. Syrjäseutujen erämaajärvillä retkeillään kenties vähän, joten lajin seuranta ei liene kattavaa. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Pilkkasiipi Melanitta fusca

Pesii merialueilla ja maan pohjoispuoliskossa. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue. Huomaa, että lajilla voi olla lentokyvyttömiä poikasia vielä syyskuussa.

Telkkä Bucephala clangula

Pesii koko maassa monenlaisissa vesistöissä, myös pikku lammilla. Ulkosaaristossa vähälukuinen. Pesii koloissa tai pöntöissä, kolot voivat olla kaukanakin vesistöistä. Untuvat suuaukon ympärillä voivat viitata asuttuun koloon tai pönttöön (jota kannattaa pitää silmällä), mutta untuvia voi säilyä suuaukolla talvenkin yli. Poikaset ovat helpoin tapa varmistaa pesintä. Poikasia voi löytyä myös yksittäin pieniltä lammilta.

Uivelo Mergellus albellus

Pesimäalue painottuu Lappiin, viihtyy monenlaisilla vesialueilla. Pesii koloihin ja pönttöihin. Poikue on helpoin tapa varmistaa pesintä. Uivelon ja muiden pohjoisten vesilintujen esiintymiskuvaa hämärtää se, että pohjoisten syrjäseutujen järvillä retkeillään luultavasti vähän.

Tukkakoskelo Mergus serrator

Levinneisyysalue kattaa koko maan, pesii karuilla järvillä, joissa ja merialueella. Pesä maassa onkalossa tai kasvillisuuden kätkössä. Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue. Melko myöhäinen pesijä; pieniä poikasia voi olla kesäkuusta elokuuhun.

Isokoskelo Mergus merganser

Levinneisyysalue kattaa koko maan, usein karuissa vesistöissä. Pesii erilaisissa onkaloissa (pöntöt, puiden kolot, kivenkolot, rakennusten aluset). Lähes ainoa tapa pesinnän varmistamiseen on löytää poikue.

Viiriäinen Coturnix coturnix

Esiintyy paikoittain Etelä- ja Keski-Suomessa maatalousympäristöissä. Havainnot koskevat yleensä hämärissä huutavia koiraita, ja pesinnän varmistaminen on tältä piilottelevalta lajilta hyvin hankalaa. Esimerkiksi 3. lintuatlaksessa ei varmistunut yhtään pesintää, vaikka lajista oli havaintoja yli 350 atlasruudulta.

Pyy Tetrastes bonasia

Pyy puuttuu Pohjois-Lapista, mutta esiintyy muutoin kuusi- ja sekametsissä koko maassa. Laji vaatii jalkatyötä sopivassa metsämaastossa, mutta poikueet ovat helpohkosti löydettävissä ja näkyviä pitkän aikaa.

Riekko Lagopus lagopus

Levinneisyys painottuu Pohjois-Suomeen, mutta esiintymisalue työntyy maan länsiosissa etelään Kristiinankaupungin korkeudelle asti. Esiintyminen on huomattavasti harventunut maan eteläpuoliskossa. Koiras äänekäs soidinaikaan. Haudonta-aikana hiljainen, poikasaikaan varoittelee jo kaukaa melko kuuluvasti.

Kiiruna Lagopus muta

Vain pohjoisimmassa Suomessa tuntureiden paljakka-alueilla. Maastoutumisen mestari. Koiraita voi havaita äänestä soidinaikaan. Haudonta-aikana hiljainen, poikueita voi havaita niiden liikkuessa, varsin luottavainen.

Teeri Tetrao tetrix

Koko maassa, puuttuu pohjoisimmasta Lapista. Ryhmäsoidin huipentuu vappuna. Naaras pesii vuodesta toiseen samalla varsin pienellä alueella. Pesä erilaisissa maastoissa, usein myös hakkuuaukealla. Poikueet helpohkoja löytää kankaiden reuna-alueilta syyskuulle asti. Teerellä on syyssoidinta, jota ei tulkita pesimäkaudeksi samalla tavalla kuin keväällä. Syyssoidin antaa kuitenkin viitettä, miltä alueilta lajia kannattaa keväällä etsiä.

Metso Tetrao urogallus

Koko maassa, puuttuu pohjoisimmasta Lapista ja Ahvenanmaalta. Ryhmäsoidin huipussaan vapun tienoilla. Pesä voi sijaita missä tahansa metsässä, on usein myös hakkuuaukealla. Pesiä ei pidä haeskella, sillä pesien tuhoutuminen petojen ym. seurauksena on metsolla iso ongelma. Poikueet helpohkoja löytää kankaiden reuna-alueilta syyskuulle asti.

Peltopyy Perdix perdix

Esiintyy Pohjanmaalla ja paikoin Lounais- ja Etelä-Suomessa. Lajia on myös istutettu huonolla menestyksellä. Kevättalven parvihavainto ei vielä viittaa pesintään, sillä talviset parvet hajoavat maalis–huhtikuussa parien siirtyessä reviireille. Reviirit voivat olla kilometrien päässä talvehtimispaikoista. Muninta touko–kesäkuussa, tuhoutuneen tilalle jopa heinäkuun alussa. Heinä– elokuussa emot johdattelevat isoja poikasiaan hyvin usein suuria peltoaukeita halkovien hiekkateiden varsilla.

Fasaani Phasianus colchicus

Yhtenäisin kanta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, mutta esiintyy harvakseltaan muuallakin maan eteläpuoliskossa. Koiraan reviirihuudot alkavat jo kevättalvella, mutta naaraat tulevat paikalle huhtikuussa. Muninta huhti–heinäkuussa. Poikueet mahdollista löytää, molemmat emot voivat johdatella niitä.

Kaakkuri Gavia stellata

Pesii harvakseltaan koko maassa syrjäisillä pienillä lammilla ja käy ruoanhakumatkalla suuremmilla järvillä tai merellä. Siten ylilentäville kaakkureille kannattaa antaa pesimävarmuusindeksi 1. Ykköstä suurempia indeksejä on syytä antaa lähinnä pesimälammilla tehtyjen havaintojen perusteella. Pesä on rannalla lähellä vettä. Mikäli lammelle näkee riittävän kaukaa, niin hautova emo on helppo havaita. Kaakkuri on kuitenkin arka pesällään ja siksi suositeltavin tapa on kiertää sopivat lammet/suot poikasaikana. Poikaset viipyvät pesimäpaikallaan elokuulle, joten aikaa on runsaasti.

Kuikka Gavia arctica

Pesii koko maassa laajoilla melko karuilla järvillä, välttää reheviä vesistöjä. Kuikka on helpohko löytää hautomasta. Staijaa kaukoputkella sopivien järvien rantoja. Huomaa, että kuikan, kuten kaakkurinkin pesä on lähes aina saaressa tai saarekkeessa. Kuikan poikaset viipyvät kauan pesäjärvellään ja ovat helppoja havaita kesäkuulta elokuulle.

Pikku-uikku Tachybaptus ruficollis

Hyvin harvalukuinen pesimälaji maan eteläpuoliskossa rehevillä lammilla. Pesimäaikaan laji on käytännössä näkymätön. Pesäkin sijaitsee ilmaversoiskasvillisuuden suojissa eikä näkyvillä, kuten muilla uikuilla. Pulisevan soidinäänen perusteella lajin voi löytää. Poikueet voivat olla esillä avovedessä. Pesinnän varmistus tapahtuu haudonnan tai pienten poikasten aikaan, sillä loppukesästä ja alkusyksyllä Suomeen ilmeisesti saapuu nuoria pikku-uikkuja muualta.

Silkkiuikku Podiceps cristatus

Yleinen maan eteläpuoliskossa, vähälukuinen Lapissa ja puuttuu maan pohjoisimmista osista. Monenlaisissa vesistöissä, mutta runsain rehevissä vesistöissä. Pesii myös yhdyskuntina. Laji on helppo havaita hautomassa, koska se aloittaa hautomisen useimmiten ennen vesikasvillisuuden kasvamista haittaavan pitkäksi. Poikaset ovat äänekkäitä ja viipyvät pitkään alueella.

Härkälintu Podiceps grisegena

Pesii harvakseltaan maan eteläpuoliskossa, Etelä-Lapissa paikoitellen. Monenlaisissa vesistöissä yleensä yksittäisparein, ei yhdyskuntina. Reviirilinnut hyvin äänekkäitä. Laji on helppo havaita myös hautomassa, koska se aloittaa hautomisen useimmiten ennen vesikasvillisuuden kasvamista haittaavan pitkäksi. Poikaset ovat piilottelevampia kuin silkkiuikulla ja viettävät enemmän aikaa emon selässä.

Mustakurkku-uikku Podiceps auritus

Esiintyy paikoitellen maan eteläpuoliskossa usein rehevissä vesistöissä ja myös merenlahdilla. Laji on helppo havaita hautomassa, koska se aloittaa hautomisen useimmiten ennen vesikasvillisuuden kasvamista haittaavan pitkäksi. Mukuru tekee uusintoja pitkälle kesään. Sisämaassa lajia kannattaa etsiä kaikilta tekolammikoilta. Voi pesiä yllättävän pienissä ja rauhattomissakin lätäköissä. Vesikasvillisuuden kasvaessa häviää helposti joukkoon. Poikaset eivät viivy niin pitkään paikalla kuin muilla uikuilla.

Merimetso Phalacrocorax carbo

Pesii yhdyskunnissa merenrannikolla ja parilla paikalla sisämaassa. Vuonna 2021 laskettiin 61 yhdyskunnasta 24 300 pesää. Melko pitkä pesimiskausi alkaa olla ohi heinäkuun jälkipuoliskolla. Merimetsoja lentelee näkyvästi ja laajalti rannikolla ja sisämaassakin. Kuluttavat myös keväästä loppukesään pitkään aikaa sopivan näköisillä luodoilla, joilla eivät kuitenkaan pesi. Kyseessä voivat olla pesimättömät linnut, joita lajilla on paljon. Joutilaille ja lentelijöille sopii pesimävarmuusindeksi 1. Ykköstä suurempia indeksejä kannattaa antaa yhdyskuntalinnuille. Yhdyskunnat ovat Suomen ympäristökeskuksen seurannassa, joten uusista yhdyskunnista voi ilmoittaa SYKEen (pekka.rusanen(at)syke.fi). Kannattaa olla tarkkana myös sisämaassa.

Kaulushaikara Botaurus stellaris

Laajojen ruovikoiden asukas maan eteläpuoliskossa. Hämärissä kuuluvasta puhallusäänestä saa kirjattua mahdollisen tai todennäköisen pesinnän. Ääni kuuluu kauas, joten kannattaa varmistua, millä atlasruudulla puhaltelija on. Kesäkuun alusta alkavat emojen näkyvät ruokailulennot päiväsaikaan. Emon laskeutuessa ruovikkoon poikaset ääntelevät pikkuovimaisesti pulisten. Ääni kuuluu kymmeniä metrejä. Poikaset saapuvat pesälle emon saapuessa ja hajaantuvat heti emon sieltä lähdettyä.

Jalohaikara Egretta alba

Jalohaikaraa ei ollut aiemmissa lintuatlaksissa, mutta siitä on tulossa 4. lintuatlaksen myötä uusi atlaslaji. Jalohaikaroita nähdään jo parvittain maan eteläpuoliskossa. Valtaosalle joutilaiden yksilöiden havainnoista sopii pesimävarmuusindeksi 1. Ensipesintä Suomessa todettiin 2018, ja laji on pesinyt sen jälkeenkin. Pesä puussa vesistön tuntumassa. Muualla pesii yhdyskuntina.

Harmaahaikara Ardea cinerea

Pesii maan eteläosissa ja rannikolla, mutta kierteleviä harmaahaikaroita voi tavata keskikesällä kosteikoilla sisämaassa Pohjois-Suomea myöten. Yhdyskuntapesijä, jolle pesimävarmuusindeksiä 1 korkeampia indeksejä on varminta antaa vain yhdyskunnista tehtyjen havaintojen perusteella. Pesä puussa, risujen kanniskelu pesälle on näkyvää.

Kattohaikara Ciconia ciconia

Kattohaikara puuttuu aiemmista lintuatlaksista, mutta on mahdollinen atlaslaji. Se pesi 2015 Varsinais-Suomessa (Koski Tl). Kierteleviä kattohaikaroita nähdään vuosittain (pesimävarmuusindeksi 1), mutta sopivien laajojen ruokailualueiden vähäisyys voi hillitä lajin levittäytymistä Suomeen

Petolintujen pesimätietoja saadaan atlakseen petolintuseurannan ja rengastuksen kautta, ks. www.luomus.fi/fi/petolintu-saaksiseuranta. Tähän ei kuitenkaan kannata tuudittautua ja jättää petolintujen pesiä tai pesimäaikaisia havaintoja ilmoittamatta lintuatlakseen. Uusista isoista risupesistä tai vähälukuisista lajeista kannattaa atlaksen lisäksi ilmoittaa myös petolintuseurantaan (sääksi; petolintuseuranta(at)luomus.fi) tai lajikohtaisiin erityisseurantoihin (merikotka, maakotka, muuttohaukka, tunturihaukka; ks. tarkemmat tiedot alla).

Mehiläishaukka Pernis apivorus

Pesii maan eteläpuoliskossa varttuneissa kuusi- ja sekametsissä. Taantunut. Ei välttämättä pesi joka vuosi, vaikka saapuisi reviirilleen. Pesäpaikallaan piilotteleva ja hiljainen, joten pesää on hyvin vaikea löytää. Lisäksi metsähaukkojen (mehiläishaukka, kanahaukka, hiirihaukka) risupesät muistuttavat toisiaan, ja lajit voivat pesiä toistensa rakentamissa pesissä eri vuosina. Haukanpesien tunnistuksesta on tietoa METSO-petolintuhankkeen sivulla. Saalista kantavia mehiläishaukkoja on mahdollista havaita, mutta ravinnonhakumatkat voivat ulottua kilometrien päähän pesältä eli indeksitulkinnassa kannattaa olla varovainen.

Haarahaukka Milvus migrans

Hyvin vähälukuinen pesimälaji Keski- ja Itä-Suomessa, 3. atlaksessa todettiin pesintään viittaavia havaintoja 65 atlasruudusta. Reviirejä todetaan vuosittain kymmenkunta. Haarahaukan risupesässä on usein koristeluna muoviroskaa. Reviirillä on tyypillisesti metsiä ja vesistöjä.

Merikotka Haliaeetus albicilla

Pesii merenrannikolla, Kainuussa ja Lapissa sekä paikoin Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa. Valtava risupesä sijaitsee puun latvan suojassa. Pesintätiedot hoituvat merikotkaseurannan kautta. Voi kantaa ruokaa kaukaa, varo sekoittamasta naapuriruudun pesintään. Kaikkia pesiä ei välttämättä tiedetä. Ainakin sisämaassa ilmoita näkemäsi pesä tai ruokaa kuskaava lintu tarkkoine paikkoineen ja lentosuuntineen Sääksisäätiön Merikotka-projektille: www.saaksisaatio.fi/tietoa- petolinnuista/merikotka.

Ruskosuohaukka Circus aeruginosus

Pesii Etelä-Suomessa lähinnä ruovikoissa. Saalistaa useiden kilometrien päässä pesältä, joten korkean pesimävarmuusindeksin tulkinnassa on syytä olla maltillinen. Ruuan kantaminen ja etenkin sen vaihto koiraalta naaralle on varma tapa. Lentopoikaset poistuvat pian pesäpaikalta. Kierteleviä lintuja näkee kesällä pesimiseen sopivilla paikoilla, mutta se ei aina viittaa pesintään.

Sinisuohaukka Circus cyaneus

Pesii Keski- ja Pohjois-Suomessa, esiintyy harvakseltaan etelässä. Kanta painottuu Länsi-Suomeen. Esiintyminen vaihtelee myyrätilanteen mukaan eli atlashavainnot kannattaa varmistaa hyvinä myyrävuosina. Ruuan kantaminen ja etenkin ruoan vaihto koiraalta naaralle kertoo pesimäreviiristä. Pesä on maassa yleensä rämeellä, hakkuulla tai taimikossa ja sitä on vaikea löytää. Saalistava aikuinen on helppo havaita, joten lajin paikalla olo on varmistettavissa atlakseen. Etenkin koiraan ravinnonhakumatkat voivat ulottua kilometrien päähän pesästä, joten indeksitulkinnassa saa olla varovainen etenkin atlasruutujen rajalla (ettei merkitse saaliinkantoa kahteen atlasruutuun).

Arosuohaukka Circus macrourus

Ottanut jalansijaa pesimälajina Suomessa: 3. atlaksessa todettiin yksi mahdollinen ja kahdeksan todennäköistä pesintää, sittemmin pesintöjä on ollut useita. Pesimäaluetta on maan keskiosa noin Oulun korkeudella. Ruuan kantaminen ja etenkin ruoan vaihto koiraalta naaralle kertoo pesimäreviiristä. Pesä on maassa hankalasti löydettävissä yleensä taimikossa tai rämeellä. Saalistava aikuinen on helpommin havaittavissa, mutta saalistusreissut voivat ulottua laajalle (ks. sinisuohaukka).

Niittysuohaukka Circus pygargus

Hyvin vähälukuinen pesimälaji, josta on viime vuosilta yhä niukemmin pesintään viittaavia havaintoja. Pesii laajoilla ruovikko- ja kosteikkoalueilla yleensä merenrannikon tuntumassa. Ruuan kantaminen ja etenkin ruoan vaihto koiraalta naaralle kertoo pesimäreviiristä. Pesää ei pidä etsiä, sillä pesintä voi herkästi epäonnistua. Pesintä on helpoin varmistaa lentopoikasvaiheessa.

Kanahaukka Accipiter gentilis

Pesii lähes koko maassa aivan pohjoisimpia (puuttomia) osia lukuun ottamatta. Pesä on usein varttuneessa havu- tai sekametsässä; keskeisimpänä tekijänä kanahaukka tarvitsee vankan pesäpuun. Metsähaukkojen (mehiläishaukka, kanahaukka, hiirihaukka) risupesät muistuttavat toisiaan, ja lajit voivat pesiä toistensa rakentamissa pesissä eri vuosina. Haukanpesien tunnistuksesta on tietoa METSO-petolintuhankkeen sivulla. Keväällä voi nähdä kanahaukan soidinlentoa reviirimetsän yllä. Pesäpaikkaa kannattaa hakea jätösten tai ruokaa kantavien emojen perusteella. Poikasten ääntely kuuluu kauas. Lentopoikaset viipyvät kohtuullisen pitkään reviirillä.

Varpushaukka Accipiter nisus

Pesimäalue ulottuu etelästä Metsä-Lappiin asti; pohjoisessa kanta on harva. Pesii korvissa, harvennusmetsissä ja varttuneemmissa taimikoissa. Risupesä puun keskivaiheilla ja pienempi kuin isoilla haukoilla. Kuskatessaan ruokaa pesälle emot lentävät puiden latvojen yläpuolella, jolloin niitä näkee. Pesäpaikkaa kannattaa hakea saalisjätösten perusteella. Poikasten ääntely kuuluu kauas. Lentopoikaset viipyvät kohtuullisesti reviirillä.

Hiirihaukka Buteo buteo

Puuttuu pohjoisimmasta Lapista. Pesii havu- ja sekametsissä usein lähellä metsän ja aukean (kuten peltoalueen) reunaa, myös metsäsaarekkeissa. Emot esittävät näkyvästi soidinta aikaisin keväällä lähellä pesää. Metsähaukkojen (mehiläishaukka, kanahaukka, hiirihaukka) risupesät muistuttavat toisiaan, ja lajit voivat pesiä myös toistensa rakentamissa pesissä eri vuosina. Haukanpesien tunnistuksesta on tietoa METSO-petolintuhankkeen sivulla. Saalistus ja ruuan kuljetus ovat näkyvää. Voi varoitella äänekkäästi pesän läheisyydessä. Isojen poikasten ääntely kuuluu melko kauas.

Piekana Buteo lagopus

Pesii pääosin Lapissa, mutta hyvinä myyrävuosina myös Länsi- ja Keski-Suomessa. Äänekäs; molemmat emot varoittelevat kiivaasti pesän lähettyvillä ja syöksyvät havainnoijaa kohti, kiivaimmillaan lähimpänä pesää. Varoittelu alkaa usein satoja metrejä ennen pesää. Pesä sijaitsee yleensä joko pahdalla tai puussa, jolloin voi käyttää myös muiden haukkojen vanhoja pesiä. Pahtapesien löytäminen on helpohkoa kauempaa kaukoputkella selaamalla. Ilmoita kaikki pesimäaikaiset piekanahavainnot, sillä petolintuseuranta tavoittaa lajin huonosti.

Maakotka Aquila chrysaetos

Maakotkan pesimäaluetta on Suomen pohjoispuolisko sekä harvakseltaan Länsi-Suomi. Vähälukuinen pesimälaji, n. 400 asuttua reviiriä todettiin v. 2021. Kanta painottuu pohjoiseen, sillä reviireistä 90 % on poronhoitoalueella. Pesä on yleensä männyssä vaaran rinteellä, harvemmin pahdalla. Reviirit ovat isoja, joten korkealla lentävä maakotka voi olla toiselta atlasruudulta. Maakotkan seurannasta vastaa Metsähallitus, jonne kannattaa ilmoittaa pesistä (tuomo.ollila@metsa.fi). Puussa oleva rauhoitustaulu varmistaa, että pesä on tiedossa.

Sääksi Pandion haliaetus

Pesii lähes koko maassa alueilla, joilla on kalastusvesiä ja pesäpaikkoja. Pesä on yleensä hyvin näkyvissä puun latvassa tai joskus myös muissa rakennelmissa (merimerkki, linjataulu, masto). Sääksen pesärekisteriä ylläpitää Luomus, jonne pesät kannattaa ilmoittaa (petolintuseuranta@luomus.fi). Sääksi(pari) saattaa rakentaa kesällä ns. turhautumispesää tai pesää seuraavan kesän pesintää varten, ilmoita sekin. Puussa oleva rauhoitustaulu kertoo varmuudella, että pesä on sääksiseurannan tiedossa. Rauhoitustaulu saattaa joskus puuttua tiedossa olevasta pesästä. Sääksi voi käydä kymmenien kilometrien päässä pesästä kalastamassa, ja saalistus sekä ruuan kuljetus ovat näkyviä. Sääksen kalankuljetushavainnon atlastulkinnasta on mainittu pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa:

Näen lahdella sääksen nappaavan heinäkuussa kalan ja lähtevän kuljettamaan sitä määrätietoisesti tiettyyn suuntaan. Sääksen pesimäaikainen kalankuljetus voi viitata siihen, että koiras vie ruokaa pesälleen. Sääksi voi käydä saalistamassa kilometrien päässä pesältä. Mikä on sopiva indeksitulkinta? – Vastaus riippuu tilanteesta. Jos minulla on käsitys siitä, että kyseisellä atlasruudulla ei sijaitse tai ei voi sijaita sääksenpesää, tai jos lintu vaikuttaa lentävän atlasruudun ulkopuolelle, merkitsen pesimävarmuusindeksin 1. Jos en näe, mihin sääksi päätyy ja atlasruudulla voisi olla pesä (sopivaa elinympäristöä löytyy), vaikka en tiedä asiasta tarkemmin, merkitsen indeksin 2. Jos tiedän atlasruudulla olevan sääksenpesän ja sääksi lentää pesän suuntaan tai näen sen lentävän pesälle, merkitsen indeksin 74. Useimmat sääksenpesät ovat sääksirengastajien seurannassa, joten tietoa tulee luultavasti myös sääksiseurannan kautta. – Yleisesti ottaen petolintujen saaliin kuljetuksen tulkinnassa on parempi olla varovainen. Myös pesimätön sääksi voi kuljettaa kalaa mennäkseen syömään sitä muualle, kuten oleskelupaikkana käyttämälleen pesälle. Jos em. tapauksessa sinulla on käsitys siitä, että sääksi on joutilas, pesimätön lintu, kalan kuljetukselle ja pesällä syönnille voisi sopia pesimävarmuusindeksi 2 tai 4, tai kohennetun pesän tapauksessa jopa 66.

Tuulihaukka Falco tinnunculus

Runsastunut, esiintyy koko maassa. Lajin paikalla olo on helppo todeta: tähystää ja lekuttelee avoimella paikalla, kuten peltoaukeilla ja hakkuilla. Saalistus ja ruuan kuljetus ovat näkyviä. Pönttöpesinnät yleensä petolinturengastajien seurannassa, mutta salomailla pesii myös koloissa.

Ampuhaukka Falco columbarius

Esiintyy koko maassa painottuen pohjoiseen. Pesii usein vanhassa varislinnun tai petolinnun pesässä, Etelä-Suomessa usein myös esikaupunkialueilla ja taajamissa korkeissa männyissä olevissa variksen pesissä. Kykenee silloin olemaan melko huomaamaton. Poikasaikaan kuitenkin varoittelee herkästi.

Nuolihaukka Falco subbuteo

Maan eteläpuoliskossa Etelä-Lappiin asti. Pesii vanhassa varislinnun pesässä usein vesistöjen tuntumassa. Laji on äänekäs pesällä. Lentopoikaset ovat kovaäänisiä ja näkyviä.

Tunturihaukka Falco rusticolus

Harvinainen pesimälaji Pohjois-Lapissa pahdoilla. Tunturihaukan seurannasta vastaa Metsähallitus, jonne kannattaa ilmoittaa pesintään viittaavista havainnoista (tuomo.ollila@metsa.fi). Pesäpaikkoja ei pidä etsiä tai lähestyä, sillä pesintä on altis häirinnälle. Tunturihaukkatiedot menevät Lajitietokeskuksessa ja siten atlaksessa täyssalaukseen. Pesimäaikaiset havainnot on muutenkin syytä pitää salassa.

Muuttohaukka Falco peregrinus

Pesimäaluetta maan pohjoispuolisko. Varoittelee kohtuudella soiden pesäpaikoilla. Pahtapesät huomattavissa poikasaikaan kauempaa ulosteiden valkaisemasta kalliosta. Ilmoita kaikki pesintään viittaavat havainnot lajin seurannasta vastaavalle Metsähallitukselle (tuomo.ollila@metsa.fi), muutoin pidä omana tietona.

Luhtakana Rallus aquaticus

Ruovikoissa ja kosteikoilla Etelä-Suomessa paikoitellen noin Oulun korkeudelle asti. Yöhuutelija, jota kuulee ajoittain päivisinkin. Poikaset ääntelevät myös päivällä.

Luhtahuitti Porzana porzana

Ruovikoissa ja kosteikoilla Etelä-Suomessa paikoitellen noin Oulun korkeudelle asti, kanta painottuu kaakkoon ja Itä-Suomeen. Yöhuutelija, atlashavainnot koskevat tyypillisesti reviirejä. Pesintää vaikea varmistaa.

Pikkuhuitti Porzana parva

Yksittäisiä huutelijoita vuosittain maan eteläpuoliskossa kaakkoon painottuen. Yöhuutelija, atlashavainnot koskevat tyypillisesti reviirejä. Pesintää vaikea varmistaa; varmoja pesintöjä ei ole maamme lintuatlaksissa todettu.

Ruisrääkkä Crex crex

Maan eteläpuoliskossa viljelymailla (niityt, pellot, kesannot). Lämpiminä keväinä ruisrääkkiä havaitaan yleensä enemmän. Reviirit paikantuvat huutelijoista, mutta pesintä jää piilottelevalta lajilta tyypillisesti varmistumatta.

Liejukana Gallinula chloropus

Paikoitellen rehevillä kosteikoilla maan eteläpuoliskossa. Reviirillään melko näkyvä ja kuuluva varsinkin keväällä, kun kasvillisuus ei ole vielä kovin peittävää. Poikaset ja nuoret linnut löydettävissä ja kasvillisuudesta riippuen voivat olla näkyviä. Poikaset ääntelevät vilkkaasti.

Nokikana Fulica atra

Esiintyy maan eteläpuoliskossa kosteikoilla ja ruovikkoalueilla. Näkyvä ja kuuluva. Haudonta- aikana on helposti pesällä nähtävissä. Myös poikaset ovat hyvin esillä avovedessä.

Kurki Grus grus

Lähes koko maassa. Pesä järvenrannoilla on usein näkyvästi ja haudonta-aikana siten nähtävissä. Poikaset löytyvät parhaiten takapelloilta aamuhämärissä Lounais-Suomessa kesäkuun alkupuolelta alkaen. Muualla Suomessa aika on tietenkin hieman myöhemmin. Isommat poikaset voivat kulkea pitkiä matkoja. Voi pesiä myös pelloilla ja hyvin pienillä metsän keskellä olevilla märillä pikkusoilla.

Katso myös pesimävarmuusindeksien laaja ohje, josta alla otteita:

Kesällä pellolla kertaalleen havaitulle kahdelle kurjelle (oletettavasti pari) voi antaa indeksin 3 (katso myös indeksien 1 ja 5 tulkinta). Pesivät aikuiset linnut esiintyvät harvoin parvina yhdyskuntapesijöitä lukuun ottamatta.

Tulkinnan kannalta hankalia saattavat olla pelloilla pesimäaikaan viihtyvät aikuisen näköiset kurjet. Ajankohdasta ja tilanteesta riippuen kyse voi olla muutolla viipyneistä linnuista, pesimättömistä kihlapareista, ruokailevista pesivistä linnuista tai pesintäyrityksessään epäonnistuneista joutilaista linnuista. Jos tarkempaa tietoa lintujen tilasta ei ole, pesimävarmuusindeksi 5 on samalla paikalla viihtyvästä mahdollisesta lintuparista aivan käypä tulkinta. Havainnoijalla saattaa kuitenkin olla tarkempi käsitys – – – [joskus tulkinta voi olla indeksi 1].

Kesää joutilaan näköisinä viettävät kurjet ovat myös voineet yrittää pesintää, joka on epäonnistunut. Epäonnistunut pesintä on usein hankalasti todennettavissa. Jos atlasruutu on lajin pesimäaluetta ja ruudulla on lajille sopivaa elinympäristöä, joutilaan oloisille toistuvasti havaituille linnuille voi antaa pesimävarmuusindeksin 5.

Kahlaajat: huomaa, että monella lajilla syysmuutto alkaa aikaisin, jo kesäkuussa. Emolinnuista toinen voi lähteä muutolle toisen jäädessä huolehtimaan poikasista. Muuttomatkalaisille annetaan pesimävarmuusindeksi 1. Muutosta kertoo esimerkiksi iltahämärissä korkealla etenevä kuovin ääni tai rannalla nähty kahlaajaparvi.

Meriharakka Haematopus ostralegus

Pesii merialueilla ja paikoin sisämaassa esim. saha- ja teollisuusalueilla. Pesä usein haudonta-aikana helppo löytää kaukoputkella. Emo poistuu vaivihkaa lymyillen pesältä. Mikäli tämän huomaa ajoissa, voi avoimesti sijaitsevan pesän löytää melko helposti kiikaroimalla alueen järjestelmällisesti läpi. Huomaa, että voi pesiä myös pelloilla jopa sisämaassa. Poikaset näkyviä.

Kapustarinta Pluvialis apricaria

Maan pohjoispuoliskossa, josta levinneisyysalue ulottuu Länsi- ja Itä-Suomeen. Soilla, tunturinummilla. Innokas varoittelija sekä muna- että poikasvaiheessa, mutta soilla ja tunturissa pesän löytäminen on vaikeaa, samoin kuin maastopoikasten esille saaminen. Pesä löytyy yleensä vasta emon räpsähtäessä jaloista. Etelämpänä soilla pesivät linnut voivat näyttäytyä myös lähialueen pelloilla samaan aikaan, kun pelloilla voi viivähtää muuttomatkalla olevia kapustarintoja. Tällöin parvet tulkitaan muuttaviksi (pesimävarmuusindeksi 1), kun taas yksittäiset linnut saattavat olla lähistöllä pesiviä (indeksi 2 tai enemmän).

Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus

Maan eteläpuoliskossa Keski-Lappia myöten. Haudonta-aikana laji on kaukoputkella tai kiikarilla helpohkosti löydettävissä hautomassa pelloilta. Parhaiten tämä tapahtuu vastavalossa, jolloin emo korostuu varjonsa ansiosta. Poikaset ovat usein näkyvästi esillä ja havaittavissa pidemmän kasvillisuuden joukosta äänestä.

Pikkutylli Charadrius dubius

Lajia tavataan paikoitellen Rovaniemen korkeudelle asti hiekka- ja soramailla. Vahvinta aluetta ovat Pohjanlahden rannikko, Varsinais-Suomi ja Uusimaa. Tutki ruudun kaikki hiekkakuopat ja joutomaat. Pesii myös tehtaiden varastoalueilla. Keväällä reviiri paikantuu soidinta lentävistä linnuista. Varoittelee huonosti muna-aikana. Voimakasta varoittelua poikasaikaan, poikaset ovat helposti nähtävissä.

Tylli Charadrius hiaticula

Merenrannikolla ja Lapissa rannoilla, niityillä ja soilla. Voi pesiä myös pelloilla jopa sisämaassa. Varoittelee huonosti muna-aikana. Voimakasta varoittelua poikasaikaan, poikaset ovat helposti nähtävissä. Tunturissa munapesän ja pienten poikasten löytäminen on käytännössä mahdotonta.

Keräkurmitsa Charadrius morinellus

Pohjoisimmass Lapissa tunturiylängöillä. Pesä löytyy vain vahingossa, sillä emo väistää tunturissa kulkijaa vasta lähietäisyydellä. Poistuu pesältä yleensä huomaamattomasti ja luottavainen koiras on usein merkki munapesästä. Pesä löytyy paikasta, josta emo lähti tai tarkkailemalla emoa hieman kauempaa, jolloin emo usein asettuu pesälle hautomaan. Pienten poikasten aikaan emo varoittaa ja esittää siipirikkoa alle 100 metrin päässä poikueesta. Pienet poikaset on melko helppo löytää seuraamalla emon käyttäytymistä (pysy itse paikallasi) sekä kuuntelemalla poikasten pian alkavaa piipitystä.

HUOM. Poikasten piipitys on merkki siitä, että niille alkaa tulla kylmä. Tunturin kylmissä olosuhteissa poikaset voivat menehtyä nopeasti kylmyyteen, minkä takia vähänkään kylmemmällä säällä ei tule viipyä pitkään paikoilla, joissa emot varoittelevat (ja etenkin jos poikaset piipittävät). Varo myös astumasta hyvin maastoutuneiden poikasten päälle. Samat seikat pätevät myös muihin tunturikahlaajiin, mm. sirrit ja vesipääsky.

Pikkukuovi Numenius phaeopus

Maan pohjoisosista etelään Satakuntaan asti. Voi pesiä soiden ja tunturien lisäksi myös pelloilla tai hakkuuaukeilla.

Kuovi Numenius arquata

Liki koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Pellot, niityt, suot. Toukokuussa hautova emo on nähtävissä kiikarilla pellonreunalta. Poikasaikana varoittelee voimakkaasti ja poikaset ovat nähtävissä kohtuullisella vaivalla. Isot, mutta lyhytnokkaiset poikaset harjoittelevat lentämistä heinäkuussa.

Mustapyrstökuiri Limosa limosa

Esiintyy paikoitellen maan keskivaiheilla niityillä, soilla ja pelloilla, enemmälti Liminganlahden ympäristössä. Emo varsin näkyvä.

Punakuiri Limosa lapponica

Pohjoisimmassa Lapissa soilla. Aloittaa varoittelun jo satojen metrien päässä pesästä / poikasista, joten pesän tai poikasten paikantaminen on todella haastavaa.

Karikukko Arenaria interpres

Merialueilla puuttomilla luodoilla. Isot poikaset näkyvillä heinäkuussa, pesää ei kannata edes etsiä.

Suokukko Calidris pugnax

Maan pohjoispuoliskossa, vähentynyt voimakkaasti. Emo varoittelee hennolla väh väh -äänellä ja lentelee ympärillä. Lajin kevät- ja syysmuuttokaudet menevät päällekkäin. Ole siis varovainen, ettet sekoita muuttavia yksilöitä pesiviin lintuihin. Lisäksi kevätmuutolla pohjoiseen olevat linnut voivat pitää pelloilla turnajaisia. Tällöinkin oletettavasti muuttomatkalla oleville linnuille sopii pesimävarmuusindeksi 1.

Jänkäsirriäinen Calidris falcinellus

Pohjois-Suomessa soilla; pesii usein hankalasti kuljettavilla rimpisillä nevoilla. Pesä kuitenkin kuivemmassa heinikossa, mutta löytyy vain vahingossa. Emo räpsähtää lentoon vasta lähietäisyydellä, mutta jää pesän lähettyville kähmyilemään. Poikasten löytäminen hankalaa, sillä ilmeisesti emo kuljettaa poikueen suon märimpiin ja hankalakulkuisimpiin paikkoihin.

Lapinsirri Calidris temminckii

Pääosin pohjoisimmassa Lapissa. Hiipuva populaatio Perämeren pohjukassa. Emo poistuu pesältä vaivihkaa kähmyillen ilman varoittelua ja pesän voi löytää tältä paikalta hyvällä tuurilla. Pesinnän varmistaminen helpompaa poikasten kuoriuduttua, jolloin emo varoittelee aktiivisesti poikasten läheisyydessä. Poikaset voi paikallistaa niiden piipityksen perusteella.

HUOM. poikasten piipitys on merkki siitä, että niillä on kylmä ja on syytä poistua, ks. keräkurmitsa.

Suosirri Calidris alpina

Pohjoisimmassa Lapissa soilla sekä Perämeren pohjukassa rantaniityillä. Pesinnän varmistaminen onnistuu helpoiten löytämällä poikue. Emo varoittelee n. 100–200 m päässä poikasista. Poikaset voi paikallistaa niiden piipityksen perusteella.

HUOM. poikasten piipitys on merkki siitä, että niillä on kylmä ja on syytä poistua, ks. keräkurmitsa.

Merisirri Calidris maritima

Pieni kanta pohjoisimmassa Käsivarren Lapissa. Pesinnän varmistaminen onnistuu käytännössä vain löytämällä poikue. Emo varoittelee ja esittää siipirikkoa korkeintaan n. 100 m päässä poikasista. Poikaset voi paikallistaa niiden piipityksen perusteella.

HUOM. poikasten piipitys on merkki siitä, että niillä on kylmä ja on syytä poistua, ks. keräkurmitsa.

Pikkusirri Calidris minuta

Mahdollinen, kenties satunnainen pesijä pohjoisimmassa Lapissa. Pesintään viittaavia havaintoja ei kuitenkaan varmistunut 3. atlaksessa.

Vesipääsky Phalaropus lobatus

Pohjois-Lapissa, esiintymisalue supistunut aiemmissa atlaksissa. Pesivät usein pienten lampareiden rannoilla. Kierrä lampare ja mikäli sen rannalta tai välittömästä läheisyydestä lähtee lentoon varoitteleva vesipääskyemo, tarkista kohta josta emo lähti. Usein pesä (tällöin emo ei tosin yleensä varoittele) ja poikue löytyy melko tarkkaan siitä kohtaa, mistä emo on lähtenyt. Poikaset voi paikallistaa niiden piipityksen perusteella.

HUOM. poikasten piipitys on merkki siitä, että niillä on kylmä ja on syytä poistua, ks. keräkurmitsa.

Rantakurvi Xenus cinereus

Hyvin harvinainen pesimälaji Perämeren rannoilla ja muilla avoimilla alueilla. Pesimäalueet on syytä jättää rauhaan.

Rantasipi Actitis hypoleucos

Pesii koko maassa monenlaisten vesistöjen rannoilla. Pesä usein jonkin matkaa pois rannasta. Jos emo esittää siipirikkoa, kannattaa varoa askeleitaan. Isohkot poikaset ovat havaittavissa rantoja kiikaroimalla.

Metsäviklo Tringa ochropus

Lähes koko maassa; pohjoisessa kanta on harva. Soidinaikana laji on näkyvä ja kuuluva. Pesii vanhassa rastaanpesässä. Poikasaikana varoittelee innokkaasti ja poikasetkin ovat löydettävissä.

Mustaviklo Tringa erythropus

Maan pohjoisosissa, harvakseltaan etelämpänä Lapissa. Varoittelee näkyvästi kelojen oksilla tms. paikassa. Poikueet ovat vaikeasti havaittavissa. Soilla kuljettaa poikasensa märimpiin ja luoksepääsemättömiin paikkoihin, varoittelu kuitenkin kiivasta muutama sata metri ennen poikuetta.

Valkoviklo Tringa nebularia

Lähes koko maassa soilla, kosteikoilla ja rantaniityillä; puuttuu Etelä- ja Lounais-Suomesta. Pesä kuivemmassa maastonkohdassa. Varoittelee näkyvästi kelojen oksilla tms. paikassa. Poikueet ovat vaikeasti havaittavissa.

Lampiviklo Tringa stagnatilis

Satunnainen pesimälaji, pesintöjä todettu maan eteläpuoliskossa. Pesimäpaikoiksi mainitaan kosteat ruohostot.

Liro Tringa glareola

Lähes koko maassa soilla ja kosteikoilla, mutta on harvinaistunut maan eteläosissa. Varoittelee hyvin herkästi poikasaikaan. Toisinaan pesä voi sijaita kosteikon läheisellä pellon pientareellakin.

Punajalkaviklo Tringa totanus

Etenkin merialueilla ja pohjoisimmassa Lapissa, mutta esiintyy myös paikoitellen sisämaassa. Laji varoittelee näkyvästi ja kuuluvasti pesäpaikoilla. Poikaset ovat kuitenkin hankalia saada näkyville.

Jänkäkurppa Lymnocryptes minimus

Kosteat avosuot ja niityt, esiintyminen painottuu maan pohjoispuoliskoon. Laji paikantuu kopottelevasta soidinlentoäänestä, muuten vaikeasti havaittavissa.

Lehtokurppa Scolopax rusticola

Maan eteläpuoliskossa sekä harvakseltaan Lapissa pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Hämärissä soidinlentokierrosta tekevä kurnuttava ja sipisevä koiras on helppo havaita. Pesä löytyy vain vahingossa. Toukokuussa poikueen ja hätäilevän emon löytää helpoimmin lämpimistä lehtomaisista tai yleensä rehevistä reunametsistä, myös hakkuilta.

Taivaanvuohi Gallinago gallinago

Koko maassa. Lajin paikalla olo helppo todeta mäkättävästä soidinlennosta. Soidintavat tyypillisten ranta- tai suopesimäpaikkojen lisäksi myös jossain määrin hakkuuaukeilla, joilla on vesilammikoita. Pesä löytyy vain vahingossa, mutta lentopoikasten näkeminen pesimäpaikoilla on mahdollista.

Heinäkurppa Gallinago media

Soidintaa yksittäisillä paikoilla Kaakkois- ja Itä-Suomessa pelloilla ja niityillä. Lajilla on periaatteessa ryhmäsoidin, mutta Suomessa yksilömäärät eivät taida siihen riittää. Soidinääni kannattaa opetella ja olla liikkeellä hämärissä.

Merikihu Stercorarius parasiticus

Pesii merialueella, tosin niukasti itäisellä Suomenlahdella ja Perämeren pohjukassa. Pesä on lähes aina puuttoman, matalahkon kallioluodon korkeimmalla kohdalla. Käyttää samaa paikkaa vuodesta toiseen. Poikaset eivät mene kauas pesältä.

Tunturikihu Stercorarius longicaudus

Pohjoisimmassa Lapissa. Esiintyminen vaihtelee pikkujyrsijätilanteen mukaan. Emo hyökkäilee raivoisasti tunkeilijaa kohtaan ja esittää usein siipirikkoa pesän tai poikasten välittömässä läheisyydessä. Jos pesää ei pian löydy, emo asettuu usein hautomaan havainnoijan poistuttua hieman kauemmas.

Riskilä Cepphus grylle

Merialueella, yhdyskunnat helppo löytää. Pesä on kiven alla ja aika helposti löydettävissä hajun perusteella heinäkuun alkupuolella.

Ruokki Alca torda

Paikoittain merialueella. Yhdyskunnat helppo löytää. Pesä on joko ison kiven alla tai kallionhalkeamassa ja yksi iso muna aika helposti nähtävissä.

Etelänkiisla Uria aalge

Vähälukuinen pesimälaji muutamalla atlasruudulla itäisellä Suomenlahdella ja Ahvenanmaan tuntumassa lähinnä ruokkiyhdyskunnissa. Muiden ruokkilintujen pesimäluotojen tienoilla voi myös vierailla kiisloja, jotka eivät välttämättä pesi paikalla. Pesii isojen kivien alla onkaloissa. Yhdyskunnan rantavedessä saattaa nähdä maastopoikasia elokuun alkupuolella.

Pikkutiira Sternula albifrons

Vähälukuinen pesimälaji lähinnä Perämeren rannikolla avoimilla hiekka- ja somerikkorannoilla. Löyhinä yhdyskuntina. Poikaset kaikkoavat pesästä pian kuoriuduttuaan ja piilottelevat, joten niitä on vaikea havaita maastosta. Tallautuminen on yksi todettu poikasten kuolinsyy, joten mahdollisia pesäpaikkoja on parempi kiikaroida etäältä. Lisäksi nisäkäspedot löytäisivät helposti pesäpaikoille ihmisen jäljissä. Pesinnässään epäonnistuneet aikuiset poistuvat yhdyskunnasta etelämmäksi, jolloin niitä saatetaan kirjata muihin atlasruutuihin.

Räyskä Hydroprogne caspia

Merenrannikolla. Poikueet siirtyvät lentokyvyn saavutettuaan kauaksi pesäpaikalta. Varo etenkin rannikon lahdilla lentopoikueita, sillä ne saattavat tulla kymmenien kilometrien päästä. Myös aikuiset liikkuvat ravinnonhaussa laajalti. Ote pesimävarmuusindeksien laajasta ohjeesta:

Annan indeksin 1 myös linnuille, jotka ovat selvästikin ravinnonhaussa naapuriruudulta (esim. aikuinen räyskä kalastamassa sisämaahan työntyvällä merenlahdella atlasruudulla, jolla ei ole pesimäluotoja).

Mustatiira Chlidonias niger

Harvinainen pesijä yksittäisissä atlasruuduissa Länsi-Suomessa. Hautova emo on näkyvillä, mutta saattaa näyttää kauempaa vedessä kelluvalta tai kelluvan korren päällä istuvalta. Pesä pieni.

Kalatiira Sterna hirundo

Merialueilla ja sisämaassa; Pohjois-Lapissa harvalukuinen. Löytyy niin hautomasta kuin kantamasta ruokaa poikasille. Huomaa, että käy kalassa kaukana. Soidinruokintaa tapahtuu pesimäpaikan ulkopuolella, varo sekoittamasta poikasten ruokintaan. Poikueet viipyvät vaihtelevia aikoja pesäpaikalla.

Lapintiira Sterna paradisaea

Merialueilla ja Lapissa, paikoin etelämpänäkin. Löytyy niin hautomasta kuin kantamasta ruokaa poikasille. Huomaa, että käy kalassa kaukana. Soidinruokintaa tapahtuu pesimäpaikan ulkopuolella, varo sekoittamasta poikasten ruokintaan. Poikueiden saavuttaessa lentokyvyn ne poistuvat nopeasti muutolle.

Lokit: huomaa paikallisen linnun höyhenpuku. Nuoret linnut eivät vielä pesi, joten niiden havainnoille sopii pesimävarmuusindeksi 1.

Pikkulokki Hydrocoloeus minutus

Esiintyy paikoittain Etelä-Suomesta Lappiin. Puuttuu kuitenkin lounais- ja etelärannikolta sekä Pohjois-Lapista. Pesii yhdyskunnittain, jotka voivat vaihtaa pesimäpaikkaa eri vuosina. Käy ruokailemassa kaukanakin pesäpaikasta. Helpointa on havaita haudonta-aikana kaukoputkella lintutornista tai rannalta. Myös isoilla poikasilla laji on helpohko. Poikaset poistuvat lentokyvyn saavutettuaan nopeasti pesäpaikalta.

Naurulokki Larus ridibundus

Etelä-Suomesta Lappiin pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Yhdyskuntapesijä. Helpointa on havaita haudonta-aikana kaukoputkella lintutornista tai rannalta. Myös isoilla poikasilla laji on helpohko. Aikuiset voivat liikkua kaukana pesäpaikasta ravinnonhaussa, pesäpaikka voi siten olla naapuriruudulla. Korkeita pesimävarmuusindeksejä kannattaakin antaa lähinnä pesäpaikoilta. Poikaset poistuvat lentokyvyn saavutettuaan nopeasti pesäpaikalta jo heinäkuussa.

Kalalokki Larus canus

Koko maassa, mutta esiintyminen paikoin aukkoista. On joka paikan lokki. Pesii vesistöjen lisäksi jokivarsien pelloilla, soilla, rakennusten katoilla yms. Helppo niin haudonta-aikana (näkyvät pesäpaikat) kuin poikasilla. Toinen emo päivystää haudonta-aikana pesän vieressä ja poikasilla vartioi niitä pesäpaikalla. Maastopoikanen paljastuu kerjuuäänestä.

Selkälokki Larus fuscus

Merenrannikolla ja sisämaan järvialueilla noin Kuusamon korkeudelle asti. Mahdollista havaita haudonta-aikana, vaikkakin pesii peitteisemmissä paikoissa kuin useimmat muut lokit. Toinen emoista päivystää usein rannalla vakiokivellä kalalokin tapaan (kertakäynnillä tähän on tietysti vaikea kiinnittää huomiota). Laji on parhaiten löydettävissä poikasaikana.

Harmaalokki Larus argentatus

Lähes koko maassa, pohjoisosissa niukasti. Helppo löytää niin haudonta- kuin poikasaikana. Käy kymmenien kilometrien päässä hakemassa poikasille ruokaa.

Merilokki Larus marinus

Merialueilla ja paikoin sisämaassa. Usein yksittäispareina luodon laella. On helposti löydettävissä hautomasta. Poikasetkin näkyviä. Emot varoittelevat yleensä voimakkaasti. Kesykyyhky Columba livia (kalliokyyhky) Taajamissa painottuen Etelä-Suomeen. Voi pesiä läpi vuoden, joten ainoa laji, jolle voi antaa kautta vuoden pesimävarmuusindeksi havaitun pesimätilanteen mukaan. Hautovia emoja näkee mm. siltojen alla. Pesimävarmuusindeksien laajasta ohjeesta:

Jotkin lajit (esim. tervapääsky, kesykyyhky) esiintyvät pesimäaikaankin parvina, jolloin tulkinta pareiksi on hankalaa. Tällöin tulkitaan konservatiivisesti: kertaalleen havaitulle parvelle sopii pesimävarmuusindeksi 2 ruudulla, jolla lajin pesintä on mahdollista. Parvihavainnolle toisena päivänä samalla paikalla annetaan pesimävarmuusindeksi 4. Tulkinta pariksi (indeksi 3) voi kuitenkin onnistua esim. paritteluhavainnon perusteella tai koiraan ruokkiessa naarasta.

Uuttukyyhky Columba oenas

Lähinnä etelä- ja lounaisrannikolla sekä paikoin länsirannikolla. Aikainen kevätmuuttaja ja myös pesimäkausi alkaa varhain. Lähtee ja menee koloon/pönttöön näkyvästi.

Sepelkyyhky Columba palumbus

Lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Helppo varmistaa atlasruudulle ja seurata pesinnän merkkejä ruuduilla, joilla sepelkyyhkyjä on asettunut asutuksen tuntumaan. Pesä usein tiheässä havupuussa. Toisinaan pesä on kuitenkin nähtävissä alhaalta, jolloin pesäkyhäelmässä hautova lintu näkyy helposti. Takametsissä pesivät linnut hylkäävät helposti munapesänsä. Lentopoikaset ovat joskus emojen kanssa esillä peltoympäristössä. Huomaa myös, että koiras voi rakentaa keväällä soidinpesiä, joissa pesintä ei etene.

Turkinkyyhky Streptopelia decaocto

Asutuksen liepeillä tyypillisesti omakotialueilla etelä- ja länsirannikolla. Usein seurattavissa, mihin puuhun menee. Rakentaminen näkyvää. Pesät ovat usein yllättävän näkyvästi esillä.

Turturikyyhky Streptopelia turtur

Esiintynyt maatalousalueilla Etelä- ja Kaakkois-Suomessa, mutta taantunut voimakkaasti jo 3. atlakseen mennessä. Vaarassa kadota lajistostamme.

Käki Cuculus canorus

Koko maassa. Reviiri varmistuu kukkujista helposti, mutta pesintää on tyypillisesti vaikea varmistaa. Käki on muiden lajien pesiin muniva pesäloinen, joten käytännössä pesintä varmistuu lähinnä näkemällä käenpoikanen (jolle pesimävarmuusindeksi 73). Heinä–elokuussa metsissä kulkiessa kannattaa kiinnittää huomiota varoitteleviin leppälintuihin ja rautiaisiin, jotka saattavat ruokkia käenpoikaa. Käenpoikasta ruokkivalle isäntälajille voi havainnosta kirjata indeksin 7.

Petolintujen pesimätietoja saadaan atlakseen petolintuseurannan ja rengastuksen kautta, ks. www.luomus.fi/fi/petolintu-saaksiseuranta. Tähän ei kuitenkaan kannata tuudittautua ja jättää petolintujen pesiä tai pesimäaikaisia havaintoja ilmoittamatta lintuatlakseen. Vähälukuisista lajeista kannattaa atlaksen lisäksi ilmoittaa myös petolintuseurantaan (huuhkaja, tunturipöllö; petolintuseuranta(at)luomus.fi).

Huuhkaja Bubo bubo

Maan eteläpuoliskossa kalliojyrkänteillä ja hakkuilla. Huhuilee auringonlaskun aikaan lopputalvella ja alkukeväällä, huuto kantautuu kauas. Varo menemästä mahdolliselle pesäpaikalle ennen kesäkuuta, hylkää munapesänsä helposti. Poikueet löydettävissä huutelupaikalta. Poikaset kerjäävät melko kuuluvasti lähellä pesäpaikkaa jopa syyskuulle saakka.

Tunturipöllö Bubo scandiacus

Yksittäisiä pesintöjä hyvinä pikkujyrsijävuosina maan pohjoisimmissa osissa, ei välttämättä jokavuotinen. Pesii tunturipaljakalla. Pidä pesimäaikaiset havainnot salassa ja ilmoita ne petolintuseurantaan (petolintuseuranta@luomus.fi).

Hiiripöllö Surnia ulula

Pääosin Pohjois-Suomessa, etelämpänä paikoitellen hyvinä myyrävuosina. Kolopesijä; pesii tyypillisesti vanhassa palokärjen kolossa (myös pöntössä), Etelä-Suomessa usein hakkuuaukeilla. Lapissa monipuolisempi biotooppivalinta. Poikueet suuria ja poikasilla suuri ikäero. Vanhimmat voivat olla maastossa nuorimpien ollessa vielä pesässä.

Varpuspöllö Glaucidium passerinum

Pääosin maan eteläpuoliskossa, paikoitellen Lapissa. Reviiri paikantuu kevättalvisesta vihellyksestä auringonlaskun aikaan. Pesii käpytikan tai pohjantikan koloissa tai pöntöissä, joita oltava vähintään kaksi lähekkäin. Poikueet ääntelevät melko kuuluvasti.

Lehtopöllö Strix aluco

Etelä-Suomessa usein kulttuurivaikutuksen piirissä. Reviiri paikantuu kevättalvisesta huhuilusta hämärissä ja pimeällä. Pesii pöntöissä, koloissa ja puun onkaloissa. Voi pesiä asutuksen tuntumassa, mutta on usein huomaamaton. Poikaset ääntelevät kuuluvasti. Voi huhuilla jo syksyllä, mistä tulkinta pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa:

Jotkin paikkalinnut (esim. lehtopöllö) voivat äännellä reviirillään jo syksyllä. Niiden osalta kannattaa kuitenkin odottaa pesimävarmuusindeksien kanssa kevätpuolelle, jolloin pesimäkausi varsinaisesti alkaa.

Viirupöllö Strix uralensis

Maan eteläpuoliskossa havu- ja sekametsissä. Reviiri paikantuu kevättalvisesta huhuilusta hämärissä ja pimeällä. Pesii pöntöissä, koloissa, piippukeloissa ja haukkojen risupesissä. Metsässä touko–kesäkuussa tavattu nokkaa napsuttava maastopoikanen on vaaran merkki: viirupöllöemo hyökkää empimättä tunkeutujan kimppuun.

Lapinpöllö Strix nebulosa

Esiintyy paikoittain maan keskivaiheilla myyrätilanteesta riippuen. Reviiri paikantuu kevättalvisesta huhuilusta. Pesii haukkojen risupesissä, piippukeloissa ja lajille tehdyissä pesälaatikoissa. Poikasten kerjuuäänet ovat kuuluvia, kolmiosaisia ääniä.

Sarvipöllö Asio otus

Maan eteläpuoliskossa usein maaseutu- ja kulttuuriympäristöissä. Pesii vanhoissa varislintujen pesissä, joita maastossa riittää. Pesintä paikantuukin helpommin maastopoikasten kerjuuäänistä; poikueiden ääni on tyypillinen yölaulajaretkien ääni.

Suopöllö Asio flammeus

Pesii paikoitellen koko maassa, joskin laji on harvalukuinen etelässä ja kanta painottuu Länsi- Suomeen. Esiintyminen vaihtelee myyrätilanteen mukaan eli atlashavainnot kannattaa varmistaa hyvinä myyrävuosina. Pesä maassa pellolla, niityllä, suolla tai hakkuulla. Jos näet pesimäaikana saalistavan suopöllön, niin kannattaa jäädä tarkkailemaan. Kun saalis löytyy, niin pöllö kuljettaa sen tietenkin pesälle. Ruokaa poikasilleen kantava emo on helpoin tapa varmistaa pesintä. Poikaset piiloutuvat heinikossa niin hyvin, että varo astumasta niiden päälle. Poikasten ääni ei ole kovin kuuluva.

Helmipöllö Aegolius funereus

Periaatteessa lähes koko maassa, mutta taantunut ja esiintymisalue voi siten olla aukkoisempi. Reviiri paikantuu kevättalvisesta soidinpuputuksesta, mutta kaikki puputtujat eivät pesi. Pesii palokärjen koloissa ja pöntöissä. Poikasten ääntä voi kuulla yölaulajaretkillä, kun pysähtyy kuuntelemaan pöllöaikaan löytyneellä reviirillä.

Kehrääjä Caprimulgus europaeus

Esiintyy noin Keski-Suomen korkeudelle asti. Pesimäympäristöä ovat mäntykankaat ja mänty- sekametsät. Kesäkuun alussa surisevia koiraita on monilla vierekkäisillä ”reviireillä”; näistä kuitenkin osa hiljenee nopeasti. Tämä ei viitanne pesinnän käynnistymiseen, vaan siihen, että lintu siirtyy muualle. Toiset reviirit ”jäävät soimaan” kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Kaikilta näiltäkään reviireiltä ei löydy poikuetta. Pesinnän voi varmistaa 20.7. maissa tai sen jälkeen sopivassa avoimessa paikassa, jonka reunoilla koiras on surrannut aiemmin. Tällaisia ovat pienet hakkuuaukot, tyhjennetyt tukkien varastointipaikat, pienet hiekkakuopat, taimikossa olevat aukeammat kohdat tai suuren hakkuun reunaosat – laajojen avohakkuiden keskikohtia kehrääjä välttää. Tällöin vekutteleva (= varoitteleva, vek-vek-vek) koiras tarkoittaa maastopoikasia, jotka eivät vielä välttämättä lennä tai lentävät hyvin heikosti. Jos aukolla on poikue alle 50 metrin etäisyydellä, niin koiras alkaa vekuttelemaan ihmisen havaittuaan ilman, että aukealla tarvitsee kulkea lainkaan. Lentopoikueita löytyy heinäkuun viimeisellä/elokuun ensimmäisellä viikolla, jolloin poikaset lentävät jo kunnolla, mutta eivät kuitenkaan ole vielä kaukana pesäpaikaltaan (= samalla hakkuulla tms.). Varttuneempia lentopoikueita löytyy vielä elokuun puolellakin, jolloin koiras kiertelee aluetta yleensä kahden poikasen kanssa poikueen villisti kruikkaillessa (yhteysääni). Tässä vaiheessa poikueita löytää kangasmaastoissa usein myös maanteiden varsilta, jolloin auto kannattaa pysäyttää heti, kun yhdenkin kehrääjän havaitsee. Kiinteästi yhdessä pysyttelevä porukka on poikue varsinkin, jos pystyy täysin varmasti havaitsemaan yhdellä siipilaikut ja muilla ei (yllättävän vaikeaa). Harvakseen samalla tieosuudella yli 100 m etäisyydellä toisistaan havaitut linnut ovat pikemminkin muualta tulleita tai pesimättömiä yksittäisiä lintuja.

Tervapääsky Apus apus

Puuttuu pohjoisimmasta Lapista. Pesii hyvin monenlaisissa rakennuksissa, matalallakin (5 m). Pesii myös kottaraispöntöissä ja nykyään harvemmin luontaisessa ympäristössään puunkoloissa. Heinäkuussa poikasten aikana käy ahkerasti pesäpaikalla. Paikka löydettävissä emojen kierrellessä rakennuksia/rakennusryhmää. Pesimävarmuusindeksien laajasta ohjeesta:

Jotkin lajit (esim. tervapääsky, kesykyyhky) esiintyvät pesimäaikaankin parvina, jolloin tulkinta pareiksi on hankalaa. Tällöin tulkitaan konservatiivisesti: kertaalleen havaitulle parvelle sopii pesimävarmuusindeksi 2 ruudulla, jolla lajin pesintä on mahdollista. Parvihavainnolle toisena päivänä samalla paikalla annetaan pesimävarmuusindeksi 4. Tulkinta pariksi (indeksi 3) voi kuitenkin onnistua esim. paritteluhavainnon perusteella tai koiraan ruokkiessa naarasta.

Kuningaskalastaja Alcedo atthis

Harvinainen pesimälaji Etelä-Suomessa joenvarsitöyräillä. Sopivilla jyrkillä hiekkatöyräillä tarkkailemalla saattaa kuulla lajin korkean kutsuäänen. Pesimäaikaiset havainnot kannattaa salata.

Käenpiika Jynx torquilla

Esiintyminen painottuu maan eteläpuoliskoon, mutta esiintyy harvakseltaan Lappia myöten. Keväällä reviiri paljastuu soidinpikityksestä. Emot käyvät ahkerasti ruokkimassa poikasia ja ovat poikasaikana melko näkyviä. Isot poikaset pesässä ja lentopoikaset sirisevät äänekkäästi hepokatteja muistuttavalla äänellä.

Harmaapäätikka Picus canus

Maan etelä- ja keskiosissa. Keväällä reviiri paljastuu soidinvihellyksestä. Poikaset ovat pesäkolossa kohtuullisen äänekkäitä. Pesä voi olla usean sadan metrin päässä keväisestä huutelupaikasta yksittäisessä haavassa vaatimattoman näköisessä havumetsässä. Emot tulevat aika herkästi varoittelemaan poikaspesän lähellä.

Palokärki Dryocopus martius

Lähes koko maassa. Reviiri paikantuu keväisestä kuikutuksesta. Pesii usein hakkuuaukkojen yksittäisissä haavoissa. Voi pesiä myös vanhassa kolossa. Sopivien haapojen ja metsätienvarsien järeiden mäntyjen tyvillä kannattaa käydä vilkaisemassa lastutilanne jo huhtikuun jälkipuolelta alkaen; pesinnän varmistuksen voi hoitaa kesäkuun alussa.

Käpytikka Dendrocopos major

Lähes koko maassa puustoisilla alueilla. Pesintä helppo varmistaa, sillä poikaset ovat pesäkolossa erittäin äänekkäitä kesäkuussa. Pesästä lähdön jälkeen poikue hajaantuu ja lentopoikasia on vaikea löytää.

Valkoselkätikka Dendrocopos leucotos

Kaakkois-, Itä- ja Etelä-Suomessa paljon lahopuuta sisältävissä lehtipuuvaltaisissa metsissä. Laji on käpytikkaa varhaisempi pesijä.

Pikkutikka Dendrocopos minor

Maan eteläpuoliskossa, harvakseltaan pohjoisempana. Reviiri paikantuu keväisestä soidinpikityksestä. Poikaset ovat pesäkolossa äänekkäitä. Pesästä lähdön jälkeen poikue hajaantuu ja on vaikea löytää.

Pohjantikka Picoides tridactylus

Harvakseltaan lähes koko maassa. Laji on etsittävissä sopivista korpikuusikoista, joissa on lahopuuta. Pesäkolo paikantuu poikasten ääntelystä.

Kangaskiuru Lullula arborea

Etenkin maan eteläosassa. Huomaa, että keväällä muuttomatkalla olevat linnut voivat laulaa. Kävele kaikki ruudun hiekkakuopat, kaatopaikat, kalliomurskaamot tms. Pesii myös kallioilla, mutta em. alueiden ulkopuolella helpoiten löydettävissä harjujen tai kallioiden vierustojen hakkuilta. Reviirit löytyvät helpoiten käymällä ko. paikoissa huhtikuun alusta alkaen aamuvarhain, jolloin koiras laulaa aktiivisesti. Emot ruokkivat näkyvästi ja poikueet löydettävissä aluetta komppaamalla.

Kiuru Alauda arvensis

Maan eteläpuoliskossa, paikoitellen Lapissa peltoalueilla. Huomaa, että keväällä muuttomatkalla olevat linnut voivat laulaa. Ruokkivat emot helpoin tapa varmistaa pesintä. Kaukoputkella/kiikarilla auton ikkunasta peltoa tarkkailemalla löytyy läpi kesän. Pesii monta kertaa kesässä.

Tunturikiuru Eremophila alpestris

Saattaa pesiä pohjoisimman Lapin tunturiylängöillä. Pesintöjä ei varmistunut 3. atlaksessa.

Törmäpääsky Riparia riparia

Paikoittain koko maassa. Vaatii hiekkakuoppakierrosta. Ihanteellisella paikalla on sopivan hienoa hiekkaa, törmä ja mielellään ranta lähellä. Haudonta-aikana emot voivat olla pienessä koloniassa pitkiä aikoja lähes näkymättömissä, mutta heinäkuussa poikasaikana ruokinta on näkyvää. Kolosta voi usein päätellä, onko se käytössä.

Haarapääsky Hirundo rustica

Koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Pesii kaikenlaisissa rakennuksissa (sisätiloissa), siltojen, laiturien alla yms. Ruokkii pelottomasti. Sisään rakennukseen kesällä lentävä lintu tarkoittaa pesintää. Poikaspesiä voi olla vielä elo–syyskuun vaihteessa.

Räystäspääsky Delichon urbicum

Koko maassa. Käy räystään tai sillan alla olevalla pesällä hyvin pelottomasti. Ei pesi missään luonnonympäristössä. Karja- tai sikatilat ovat suosiossa.

Nummikirvinen Anthus campestris

Pesi aikoinaan harvinaisena etelärannikolla, mutta on luultavasti kadonnut pesimälajistostamme. Avomaastossa (esim. hiekanottoalue) olisi helpohkoa havaita ruokaa kantava emo.

Metsäkirvinen Anthus trivialis

Lähes koko maassa harvaa puustoa kasvavissa ympäristöissä (kalliomänniköt, hakkuut, metsänreunat). Varoittelee ahkerasti. Kun varoittelija löytyy, selvitä onko sillä ruokaa nokassa. Pesän löytäminen varoittelevan emon perusteella on vaikeaa. Helpompi on löytää maastopoikue tai ruokaa nokassa kantava emo.

Niittykirvinen Anthus pratensis

Lähes koko maassa; Järvi-Suomessa vähälukuinen. Suot, niityt, pellot ja muut avomaat. Emoilla on poikasaikana näkyvästi ruokaa suussa. Varoittelevat ahkerasti. Pesii kahdesti. Ruokkiva emo löytyy helposti kohdasta, jossa pelto-oja ja sähkölinja kulkevat lähellä toisiaan. Emo laskeutuu usein ruoka suussa hetkeksi langalle ennen kuin tipahtaa ojan penkalla olevalle pesälle. Kaukoputkesta on paljon apua.

Lapinkirvinen Anthus cervinus

Pohjoisimmassa Lapissa tunturiylänköjen kosteissa painanteissa ja soilla, vähentynyt. Helpoin tapa varmistaa pesintä on ruokaa kantava emo. Varoittelee ahkerasti pesän tai poikasten lähettyvillä.

Luotokirvinen Anthus petrosus

Merialueiden karuilla luodoilla. Kesäkuussa on helppo havaita sitkeästi varoittelevien ja ruokaa kuljettavien emojen perusteella.

Keltavästäräkki Motacilla flava

Koko maassa, mutta esiintyminen aukkoistunut maan keskivaiheilla (mm. Järvi-Suomi). Nykyään on hyvin harvalukuinen pelloilla. Hae rantojen laidunniityiltä tai soilta. Emoilla on poikasaikana näkyvästi ruokaa suussa ja ne varoittelevat hysteerisesti. Lentopoikaset näkyviä.

Sitruunavästäräkki Motacilla citreola

Vähälukuinen pesijä merenrannikolla (etenkin etelässä) kosteikoiden ja lintulahtien tuntumassa rantaniityillä. Emoilla on poikasaikana näkyvästi ruokaa suussa. Lentopoikaset näkyviä.

Virtavästäräkki Motacilla cinerea

Harvinainen pesimälaji virtavesien äärellä lähes koko maassa. Haudontavaiheessa piilotteleva, mutta pesäpoikasvaiheessa varoittelee. Jos varoittelevalla linnulla ei ole ruokaa nokassa, niin pitää mennä kauemmaksi, jotta emo rauhoittuu hakemaan uuden ruokalastin poikasille. Poikaset viedään pesästä lähdön jälkeen nopeasti ”alavirtaan”. Pesii kahdesti.

Västäräkki Motacilla alba

Koko maassa. Joka paikan laji, on löydettävissä melkein mistä vain. Varoittelee ahkerasti. Emoilla on poikasaikana näkyvästi ruokaa suussa. Lentopoikaset ovat myös näkyviä. Pesii kaksi kertaa.

Tilhi Bombycilla garrulus

Havumetsissä maan pohjoispuoliskossa ja Itä-Suomessa. Melko peloton pesimäaikaan ja emoa seuraamalla löytyy toisinaan pesäkin.

Koskikara Cinclus cinclus

Etenkin Pohjois- ja Itä-Lapissa virtavesien äärellä, paikoin myös etelämpänä. Helpoin tapa varmistaa pesintä on ruokaa kantava emo. Koskikaroja myös talvehtii Suomessa. Niiden tulkinnasta on mainittu pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa:

Lapin sulapaikoilla nähdään talvehtivia koskikaroja yleisesti huhtikuun puolivälissä ja sen jälkeenkin (pesimävarmuusindeksi 1). Etelä-Suomesta talvehtineet koskikarat ovat tuolloin jo kadonneet eli huhtikuun puolivälin havainnot puroilla viittaavat Etelä-Suomessa jo pesintään (pesimävarmuusindeksi 2 tai enemmän havainnosta riippuen).

Peukaloinen Troglodytes troglodytes

Maan eteläpuoliskossa Etelä-Lappiin asti. Kosteissa metsäpainanteissa ja hakkuiden reunoilla. Reviirillä on usein pystyyn nousseita kuusen juurakoita. Ahkera varoittelija, varoittelee runsaasti myös reviirillä, jolla vain soidinpesiä. Ruokaa kuskaava emo lienee helpoin ja linnuille turvallisin tapa varmistaa pesintä.

Rautiainen Prunella modularis

Esiintyminen painottuu maan eteläpuoliskoon, mutta tavataan harvakseltaan pohjoisempanakin. Reviiri paikantuu laulajasta, mutta pesintä työläs varmistaa piilottelevuutensa ja tiheän asuinympäristönsä takia. Ruokaa kantavan emon vaaninta laulavan linnun perusteella aiemmin löytyneeltä keskimääräistä vähemmän tiheäkasvuiselta reviiriltä lienee helpoin tapa. Pesän voi löytää sopivilta kuusi-istutuksilta käymällä järjestelmällisesti kaikki pikkukuuset läpi.

Punarinta Erithacus rubecula

Tavallinen Keski-Lappia myöten, pohjoisempana harvakseltaan. Varoittelee ahkerasti. Katso aina, onko ruokaa nokassa. Maastopoikaset ovat näkyviä ja äänekkäitä. Punarinta varoittelee innokkaasti myös pesimäajan ulkopuolella eli kaikki varoittelu ei viittaa pesintään.

Satakieli Luscinia luscinia

Maan eteläpuoliskossa. Reviirit paikantuvat helposti. Emot varoittelevat intensiivisesti ja kovaäänisesti poikasaikana. Helpoin tapa on tällöin nähdä emo ruokaa suussa. Mene laulupaikalle komppaamaan juhannuksena tai vähän sen jälkeen.

Sinirinta Luscinia svecica

Pohjois- ja Itä-Lapissa kosteissa pusikoissa ja tunturikoivikossa. Emot varoittelevat raksumalla pesän läheisyydessä, poikaspesä usein helpohko löytää seuraamalla emoja hieman kauempaa.

Sinipyrstö Tarsiger cyanurus

Itä-Suomessa, etenkin Itä-Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Varttuneiden kuusimetsien ja vaaranrinteiden laji. Varoittelee yleensä vain lähellä pesää tai poikasia. Laaja reviiri, voi siis laulaa monen sadan metrin päässä varsinaiselta pesäpaikalta, jolloin väistää kulkijaa varoittelematta.

Mustaleppälintu Phoenicurus ochruros

Etenkin maan eteläosissa monenlaisissa rakennetuissa ympäristöissä, kuten teollisuusalueilla. Reviirin paikantamiseksi kannattaa olla taajamissa liikkeellä aamuhämärissä. Lentopoikaset näkyviä.

Leppälintu Phoenicurus phoenicurus

Koko maassa. Muista harjumetsien lisäksi taajamat: erityisesti hautausmaat ja vastaavat ovat suosiossa. Pesii koloissa ja pöntöissä. Varoittelee neuroottisesti. Lentopoikaset näkyviä ja emo ruokkii näkyvästi.

Pensastasku Saxicola rubetra

Lähes koko maassa pensaikkoa kasvavilla pelloilla, niityillä, soilla ja hakkuilla. Parhaiten löytyy varmaksi lentopoikasaikana. Ruokinta on myös näkyvää.

Sepeltasku Saxicola maurus

Pesinyt Suomessa muutaman kerran lähinnä maan itäosissa.

Kivitasku Oenanthe oenanthe

Koko maassa. Emojen ruokinta on näkyvää, samoin maastopoikaset. Varoittelee ahkerasti. Pesii usein vanhojen tiilikattojen koloissa tai kiviaidoissa. Kaukoputki on suureksi avuksi suurten peltoaukeiden keskellä olevien kivikasojen tarkkailussa. Kainuussa lähes yksinomaan hakkuuaukeiden laji (myös sahat ym., mutta ei maatalousympäristö), pohjoisessa myös tunturiylängöillä. Kivitaskulla on kaksivaiheinen kevätmuutto, mikä voi hankaloittaa tulkintaa pesiviksi vs. muuttaviksi linnuiksi. Ote pesimävarmuusindeksien laajasta ohjeesta:

Ensimmäiset kivitaskut saapuvat reviireilleen huhtikuussa, mutta toukokuussa (noin 10.–20.5.) Etelä- ja Keski-Suomen pelloilla levähtää pohjoiseen muuttomatkalla olevia kivitaskuja. Suuret kerääntymät on helppo erottaa muutolla oleviksi, mutta yksittäisiä lintuja ei välttämättä erota jo reviireillään olevista linnuista.

Sepelrastas Turdus torquatus

Pohjoisimman Lapin tuntureilla, valtaosa kannasta Käsivarressa. Rinteet ja jyrkänteet. Varoitteleva ja ruokkiva emo on mahdollista löytää.

Mustarastas Turdus merula

Etelä-Suomesta Keski-Lappiin asti, levittäytynyt pohjoisemmaksi. Varoittelee ahkerasti. Helpoin tapa varmistaa pesintä on nähdä emo ruokaa suussa. Maastopoikasten ääniä kuuluu myös helposti.

Räkättirastas Turdus pilaris

Koko maassa. Laji on alkukesän helpoimpia varmoja pesijöitä. Varoittelee ahkerasti, maastopoikaset näkyviä ja joka puolella liihottaa emoja ruokaa suussa. Emot hakevat ruokaa pelloilta ja nurmikoilta, tarkkaile tätä.

Laulurastas Turdus philomelos

Lähes koko maassa. Lauluaikaa lukuun ottamatta piilotteleva metsissä. Varoittelee ja tällöin ruokaa suussa. Käy hakemassa ruokaa pieniltä metsäpelloilta. Pesää ei pidä etsiä, sillä hylkää erittäin herkästi munapesän.

Punakylkirastas Turdus iliacus

Koko maassa monenlaisissa metsissä. Varoittelee hyvin samalla tavalla kuin laulurastas. Ruoka on usein näkyvästi suussa. Käy myös hakemassa ruokaa pelloilta.

Kulorastas Turdus viscivorus

Lähes koko maassa usein mäntyvaltaisissa metsissä. Helpoin tapa on majoittautua toukokuun loppupuolella – kesäkuun alussa aamulla metsäpellon laitaan, josta kulorastas hakee ruokaa poikasille. Metsämaastossa on vaikea päästä varoittelua korkeammalle pesinnän varmistamisessa. Lentopoikue voi joskus löytyä. Isokokoinen pesä on usein helposti havaittavissa sijaitessaan havupuussa melko matalalla.

Pensassirkkalintu Locustella naevia

Maan eteläpuoliskossa pensaikoissa niityillä ja pelloilla. Reviirilaulaja on tyypillinen atlashavainto. Kesäkuun lopulla/heinäkuussa ruokkiva emo lentää pyrstöään roikottaen ruokaa nokassa niityn pintaa pesälleen. Helpoin löytää paikoista, joissa laulukauden alussa on pellot oraalla ja lintu laulaa ojanvarressa. Pesä on pakosti ojanvarressa ja ruokkiva emo ehkä helpoin löytää myöhemmin. Ruokkivat rohkeasti, vaikka havainnoitsija lähellä. Varo jättämästä polkua pesäpaikalle, supikoirat käyttävät tilanteen helposti hyödykseen.

Viitasirkkalintu Locustella fluviatilis

Maan eteläpuoliskossa painottuen kaakkoon. Hieman suljetummissa pensaikoissa. Reviirilaulaja on tyypillinen atlashavainto. Poikasaikana emot varoittelevat naksuttamalla ruokaa nokassa.

Ruokosirkkalintu Locustella luscinioides

Esiintyy harvinaisena ruovikoissa maan eteläosissa. Reviirilaulaja on tyypillinen atlashavainto. Vaikea paikallistaa pesäpaikkaa tiheän ruovikon seassa. Emot tuovat ruokaa poikasilleen rohkeasti havainnoitsijalle tiksuttaen. Poikue tiksuttaa ympärillä muutaman metrin päässä.

Pikkukultarinta Iduna caligata

Yksittäispesintöjä todettu maan itä- ja keskiosissa. Viljelysmaiden pensaikot. Laji on levittäytynyt Suomeen, mutta sitä osataan myös paremmin etsiä sopivista paikoista.

Kultarinta Hippolais icterina

Etelä- ja Keski-Suomessa lehtimetsissä, puistoissa, hautausmailla ja myös rehevissä rantametsissä. Varoittelee poikasia äänekkäästi. Ruokkiminen on helpointa havaita.

Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus

Koko maassa, Lapissa vähälukuisempi. Ruovikot, rantapensaikot ja viljelysmaiden ojanvarsitiheiköt. Lentopoikue löydettävissä komppaamalla sopivasta ympäristöstä tai aiemmasta laulupaikasta heinäkuussa. Emot varoittelevat, ja tällöin voi olla myös ruokaa suussa. Pesii myös vaatimattomissa ruovikoissa esim. ojien ja jokien varsilla. Ruokkiva emo on niistä helpohko löytää.

Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum

Maan eteläpuoliskossa peltojen ja pihojen suljetummissa reunapusikoissa. Jos kuulet keskellä päivää laulavan koiraan (usein katkonaisesti), kannattaa hiipiä kohti ääntä. Melko varmasti koiras seuraa tällöin naarasta, joka rakentaa pesää. Rakentaminen melko näkyvää. Emot varoittelevat poikasvaiheessa ja kantavat ruokaa näkyvästi poikasilleen. Kissa, harakka tms. vihollinen aiheuttaa ihmistä helpommin varoittelua. Helppo tapa on mennä tarkasti aiemmalle laulupaikalle heinäkuun puolivälissä/lopussa. Emot tulevat tällöin heti varoittelemaan, jos pesintä on menossa.

Luhtakerttunen Acrocephalus palustris

Maan eteläpuoliskossa viljelysmaiden pensaikoissa. Usein avoimempi ympäristö kuin viitakerttusella. Poikasaikana emot varoittelevat naksuttamalla ruokaa nokassa. Samoin kuin viitakerttusella, mene tarkasti keväiselle laulupaikalle/pensaalle, niin emot varoittelevat.

Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus

Painottuu etelärannikolle, mutta esiintyy ruovikoissa myös länsirannikolla ja paikoin sisämaassa. Ruokaa kantavia emoja voi tarkkailla lintutornista tai näköalapaikalta.

Rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus

Etelä- ja Keski-Suomessa, kanta painottuu etelärannikolle. Korkeat ruovikot. Emot ruokkivat näkyvästi, ja lajin koko mahdollistaa tämän havaitsemisen jopa melko kaukaakin.

Kirjokerttu Sylvia nisoria

Etelärannikolla ja Lounais-Suomen saaristossa, levinneisyysalue supistunut. Katajakedot ja pensoittuvat pellot. Ruokkii näkyvästi. Muuten melko piileskelevä eikä varoittele voimakkaasti kuin ollessasi aivan pesällä.

Hernekerttu Sylvia curruca

Etelästä Keski-Lappiin asti, paikoin pohjoisempanakin. Pensastoissa ja aukkopaikoissa metsän keskelläkin. Helpoin tapa on seurata ruokintaa. Lentopoikueet ovat myös löydettävissä.

Pensaskerttu Sylvia communis

Maan eteläpuolisko. Erilaiset pensaikot yleensä kulttuuriympäristön tuntumassa. Varoittelevia emoja on joka puolella. Ruokinta on näkyvää, samoin lentopoikaset.

Lehtokerttu Sylvia borin

Etelästä Keski-Lappiin asti lehti- ja sekametsissä. Melko huomaamaton. Varoittelusta on haettavissa ruokkiva emo.

Mustapääkerttu Sylvia atricapilla

Maan eteläpuoliskossa rehevissä lehti- ja sekametsissä. Varoittelusta löydettävissä. Melko piileskelevä.

Idänuunilintu Phylloscopus trochiloides

Paikoitellen maan eteläpuoliskossa, itäinen painotus. Kuusikot ja kuusivaltaiset sekametsät. Ruokaa kantavan ja varoittelevan emon onnistuu joskus tapaamaan. Kannattaa siis tarkistaa kaikki laulavien lintujen reviirit myöhemmin heinäkuun alkupuolella. Reviiri pieni ja emot varoittelevat aktiivisesti.

Lapinuunilintu Phylloscopus borealis

Vähälukuinen pohjoinen ja itäinen laji. Pohjoisessa koivikkorinteet ja puronvarret, myös vaarojen koivusekametsät ja rinnekuusikot. Myöhäinen saapuja kesäkuun puolivälissä. Lajia tapaa hyvin harvoin varoittelemassa.

Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix

Maan eteläpuolisko Etelä-Lappiin asti. Pesii usein lehti- ja sekametsissä korkeahkoja puita kasvavalla paikalla, jossa ei merkittävästi alapuustoa (pensaita ja pieniä puita). Metsälajeista helpoimpia. Varoittelee kuuluvasti ja ruokkii pelottomasti. Paikan löytää menemällä aiemmin löydetylle laulupaikalle kesäkuun puolivälissä tai kesäkuun lopussa. Laulaa toisinaan läpi pesimäajan, mikä helpottaa ruokkivien emojen löytämistä.

Tiltaltti Phylloscopus collybita

Maan eteläpuolisko Keski- Lappiin asti. Kuusi- ja sekametsät. Laulaa toisinaan läpi pesimäajan, mikä helpottaa ruokkivien emojen löytämistä.

Pajulintu Phylloscopus trochilus

Koko maassa, pesii missä vain. Etelässä on poikasia kesäkuun puolivälistä eteenpäin. Varoittelee joka puolella. Ruokinta on näkyvää, samoin lentopoikueet.

Hippiäinen Regulus regulus

Maan eteläpuolisko Keski- Lappiin asti. Kuusivaltaisissa metsissä. Lentopoikueeseen osuu metsässä ennen pitkää, erityisesti jos tekee uusintavierailun laulukautena löytyneelle reviirille. Kutsuäänen avulla löytää ruokaa nokkaansa keräävän emon.

Tulipäähippiäinen Regulus ignicapilla

Lajistomme uusi tulokas, pesinyt muutaman kerran. Kuusi-sekametsät.

Harmaasieppo Muscicapa striata

Koko maassa, puuttuu pohjoisimmista osista. Jää helposti huomaamatta, sillä laulu on vaatimatonta sirahtelua. Varoitteleva emo tarkoittaa hyvin usein myös ruokintaa. Pesä on usein avoimesti näkyvillä – tarkista esim. pihoilla rakennusten seinustat.

Pikkusieppo Ficedula parva

Maan eteläpuoliskossa painottuen kaakkoon ja itään. Vanhojen rehevien kuusimetsien laji. Varoittelee innokkaasti.

Kirjosieppo Ficedula hypoleuca

Jokseenkin koko maassa monenlaisissa puustoisissa ympäristöissä. Tärkein kriteeri on sopiva pesäkolo, usein pönttö. Ruokinta ja lentopoikueet ovat hyvin näkyviä.

Viiksitimali Panurus biarmicus

Merenrannikon tuntumassa ruovikoissa. Pesäpoikasaikana kesäkuun alkupuolella emot kantavat ahkerasti ruokaa ruovikossa olevaan pesään. Pesää ei kannata lähteä etsimään. Tarkkailua voi tehdä lintutornista tai näköalapaikalta.

Pyrstötiainen Aegithalos caudatus

Maan eteläpuoliskossa lehtipuuvaltaisissa metsissä ja taimikoissa. Rakentaa pelottomasti pesää, jolloin koiras ääntelee kuuluvasti seuratessaan naarasta. Pesänrakennus alkaa jo maaliskuussa! Huomaa, että hylkää helposti pesän. Lentopoikueet ovat helposti havaittavissa.

Sinitiainen Cyanistes caeruleus

Lähes koko maassa, vähälukuinen Pohjois-Lapissa. Pesintä helppo varmistaa. Ruokkii pelottomasti. Poikueet ovat kuuluvia ja näkyviä. Poikueen ääni on samanlainen kuin talitiaisella.

Talitiainen Parus major

Lähes koko maassa puuttomia alueita lukuun ottamatta. Pesintä helppo varmistaa. Ruokkii pelottomasti. Poikueet ovat kuuluvia ja näkyviä. Poikueen ääni on samanlainen kuin sinitiaisella.

Kuusitiainen Periparus ater

Maan eteläpuoliskossa, mutta vähälukuinen jo noin Iisalmen korkeudella. Ruokkii pelottomasti. Pesii pöntöissä, puunkoloissa tai maakoloissa.

Töyhtötiainen Lophophanes cristatus

Maan eteläpuoliskossa Etelä-Lappiin asti, usein männiköissä. Pesii vain kerran kesässä, joten pesintä on varmistettava kesäkuun puoliväliin tai loppuun mennessä. Harvassa männikössä varoittelevat ja ruokaa kantavat emot aika helppo havaita. Toukokuun puolivälistä lähtien liikkuvat lentopoikueet kovaäänisiä.

Hömötiainen Poecile montanus

Lähes koko maassa, pohjoisimmissa osissa kanta on harva. Lentopoikueet ovat helpoin tapa. Ruokaa kantavia emojakin näkee.

Lapintiainen Poecile cinctus

Lähinnä Lapissa ja Kuusamossa. Utelias laji ja on herkkä varoittelemaan. Poikaspesällä ruokkii kuitenkin pelottomasti. Pesä löytyy usein helposti ruokaa kantavaa emoa seuraamalla, poikaset pesässä äänekkäitä. Myös pesän jättäneet poikueet ovat kovaäänisiä.

Pähkinänakkeli Sitta europaea

Harvalukuinen pesijä paikoitellen Etelä-Suomessa, lievä kaakkoinen painotus. Kanta vahvistunut Ahvenanmaalla. Lehtipuuvaltaisissa metsissä ja puistoissa. Pesii koloissa. Kutsuääni kannattaa opetella reviirien paikantamiseksi.

Puukiipijä Certhia familiaris

Maan eteläpuoliskossa Etelä-Lappiin asti. Monenlaiset metsät, pesii kaarnan raossa tai myös lajille rakennetussa pöntössä. Varoittelee kohtuullisen kuuluvasti. Pesimäkausi pitkä, ruokintaa voi siten olla toukokuun alusta heinäkuun puoliväliin. Varsinainen pesä hankala löytää, mutta hakemalla sopivista metsistä (runsaspuustoisia) sen löytää kaarnanraosta pursuilevien ohuiden kuusenoksien perusteella. Lentopoikueet äänekkäitä. Pesä on usein myös ulkorakennuksen tai vanhan talon repsottavan seinälaudan raossa. Varo sotkemasta asuttua pesää edellisvuotisiin.

Pussitiainen Remiz pendulinus

Hyvin vähälukuinen pesimälaji lähinnä etelärannikon tuntumassa. Kutsuääni kannattaa opetella, muutoin laji on varsin huomaamaton. Rakentaa pussimaisen pesän, jonka olemassaolo ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita pesintää. Pussitiaisesta on mainittu pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa (indeksi 66 ja sen selityksiä, indeksi 82 ja sen selityksiä):

66: Nähty pesä, jossa on samanvuotista rakennusmateriaalia (esim. petolintujen koristellut pesät) tai ravintojätettä; ei kuitenkaan varmaa todistetta munista tai poikasista. Indeksi 66: nähty valmis pesä, joka on rakennettu kokonaan kuluvana pesimäkautena (esim. peipon, räkättirastaan tai pussitiaisen pesä) tai aiemmin rakennettua pesää on koristeltu tuoreilla oksilla (petolintujen monivuotiset pesät) tai aiemmin rakennettua pesää on asutettu (esim. tuoreita ulostejälkiä, ravintoa).

82: nähty pesässä munia tai poikasia. Indeksi 82 soveltuu joillekin lajeille rajatusti. Esimerkiksi kolopesijöiden, pussitiaisen tai pyrstötiaisen pesän sisällä olevia poikasia ei näe ”pesässä” muutoin kuin silloin, kun poikaset ovat niin isoja, että ne näyttäytyvät pesän suuaukossa tai ovat juuri lähdössä pesästä. Pesästä kuuluvalle poikasten ääntelylle ilman näköhavaintoa poikasista annetaan indeksi 81.

Kuhankeittäjä Oriolus oriolus

Itä- ja Kaakkois-Suomessa (Järvi-Suomi). Lehtimetsät järvien äärellä. Reviiri varmistuu viheltelijästä, oksien varassa roikkuva pesä voi olla vaikea löytää korkeasta latvustosta.

Pikkulepinkäinen Lanius collurio

Maan eteläpuoliskossa. Kuivat katajaa kasvavat kedot, tähystyspaikkoja ja pusikkoja sisältävät peltoaukeat sekä isohkot, muutaman – kymmenen vuoden ikäiset hakkuuaukeat. Laji on hyvin näkymätön haudonta-aikana. Hylkää helposti munapesän, joten pesää ei pidä etsiä. Varoittelee kuuluvasti poikasaikana. Helpointa löytää heinäkuun jälkipuoliskolla lentopoikasaikana. Emot ruokkivat lentopoikasia pitkään elokuulle.

Isolepinkäinen Lanius excubitor

Paikoitellen lähes koko maassa etelärannikkoa ja -saaristoa lukuun ottamatta. Puoliavoimet maastot, kuten hakkuut, rämeet ja tunturikoivikot. Pesä matalalla tai korkealla (3–15 m) riippuen pesimäbiotoopista. Ei hylkää helposti pesäänsä ja on näkyvä laji jo haudonnasta lähtien, jolloin hautovaa lintua ruokitaan liskoilla ym. helpolla kevätsaaliilla. Seuraa emoja. Laji on melko aikainen pesijä Etelä-Suomessa. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei tulkitse pelloilla talvehtivia lintuja pesiviksi.

Närhi Garrulus glandarius

Lähes koko maassa havumetsissä, pohjoisessa harvalukuinen. Keväällä voi paikantua laulusta (huomaa talvehtijoiden mahdollisuus). Viettää kesäisin piilottelevaa elämää, mutta närhen saattaa kuitenkin nähdä metsässä. Pesällä laji on varovainen ja kuulumaton. Poistuu pesältä usein vasta aivan viime tingassa. Lentopoikueet ovat ehkä helpoin tapa. Pesii myös ihmisen tekemiin rakennelmiin, kuten lintutorneihin.

Kuukkeli Perisoreus infaustus

Lapissa, Kuusamossa, Kainuussa ja jonkin verran maan keskiosissa. Varttuneet naavakuusikot. Lentopoikueet ovat näkyviä ja varoittelevat helposti esim. hiiripöllöä. Poikueita ja emoja seuraamalla helpohkoa löytää muiden lintujen pesiä, koluavat kuusia ravinnon toivossa todella tarkasti.

Harakka Pica pica

Lähes koko maassa asutuksen tuntumassa. Pesät ovat näkyviä lehtipuissa ja pensaissa, usein matalallakin, mutta sisälle silti hankala kiikaroida. Pesä voi myös olla vaikeasti havaittavissa ja tarkkailtavissa korkean männyn latvassa. Pesäpuskan voi löytää tarkkailemalla kaukaa ruokkivia emoja, mutta helpointa on hakea niitä varhaiskeväällä ennen lehtien tuloa puihin. Lyhytpyrstöiset poikaset ovat näkyviä. Varo sekoittamasta sulkasatoiseen vanhaan lintuun.

Pähkinähakki Nucifraga caryocatactes

Harvakseltaan eri puolilla maata. Piilotteleva kuusivaltaisissa metsissä, voi jäädä pesimäaikaan huomaamatta. Lentopoikueen voi löytää taajamasta (siperialainen alalaji) tai pähkinälehdosta (kotimainen alalaji). Kaikkia toukokuun lopusta heinäkuuhun havaittuja hakkeja kannattaa tarkkailla pitempään.

Naakka Corvus monedula

Taajamissa ja kulttuuriympäristöissä maan eteläpuoliskossa. Pesäpaikka löytyy helposti rakennusten käyttämättömistä savupiipuista tai ilmanvaihtohormeista. On esim. Varsinais- Suomessa autiotalojen savupiippujen vakioasukas. Voi pesiä pöntössä. Naakka kantaa ruokaa aluksi kurkkupussissa pienten poikasten aikana. Tällöin kurkkuhöyhenet ovat pörhöllään ja kurkku pullistunut. Isoille poikasille ruoka kuljetetaan nokassa. Naakat liikkuvat melko laajalti ravinnonhaussa, mistä voi tulla tulkinnanvaikeuksia. Esimerkki pesimävarmuusindeksien laajasta ohjeesta:

Olen huhtikuussa metsäretkellä ja kuulen ylilentävän naakkaparven. Naakka ei pesi umpimetsässä, joten minkä pesimävarmuusindeksin merkitsen? – Vastaus riippuu tilanteesta. Jos kyseessä ei ole selkeä muuttoparvi ja näen tai tiedän atlasruudulla lähellä olevan lajille sopivaa pesimäympäristöä (kuten taajamia, puistoja, maaseutupihoja, vanhoja kolopuita) ja lajin pesintä ruudulla on siten mahdollinen, voin merkitä pesimävarmuusindeksin 2. Jos näin ei ole tai arvelen, että kyseessä on muuttoparvi tai ruudun yli ruokailemaan siirtyvä parvi, merkitsen pesimävarmuusindeksin 1. [Joissakin tilanteissa saatetaan tarvita enemmän tietoa sen arviointiin, että laji on epätodennäköinen pesijä atlasruudussa.]

Mustavaris Corvus frugilegus

Yhdyskunnissa lähinnä tietyillä alueilla Länsi-Suomessa. Yhdyskunta äänekäs ja pesänrakennus tai kohennus maaliskuussa näkyvää (risu nokassa). Käyttävät usein samoja ilmasiltoja yhdyskunnasta lähtiessään ja sinne saapuessaan. Poikasten jo lentäessä saattavat ruokailualueet sijaita useiden kilometrien säteellä. Varis Corvus corone cornix Koko maassa niin asutuksen tuntumassa kuin erämaissakin. Maaliskuusta alkaen näkee oksien kantoa pesään, joka on usein hankalasti kiikaroitavissa korkealla latvassa. Hautovan emon nokan tai pyrstön näkee puun alta kiikarilla. Lentopoikueet ovat näkyviä pitkälle kesään. Poikasten käheä ääntely ja kerjääminen sekä ”oikea parvikoko” ovat helppoja vinkkejä.

Korppi Corvus corax

Koko maassa niin syrjäseuduilla kuin nykyään myös asutuksen lähellä. Pesät helppoja löytää männiköistä. Hae jo alkukeväällä ennen muun atlaskiireen alkamista. Varoittelee pesällä. Korppi kantaa ruokaa aluksi kurkkupussissa pienten poikasten aikana. Tällöin ovat kurkkuhöyhenet pörhöllään ja kurkku pullistunut. Isoille poikasille ruoka kuljetetaan nokassa. Poikueet liikkuvat aika pian pesästä lähdön jälkeen laajasti ja voivat olla naapuriruudusta.

Kottarainen Sturnus vulgaris

Kanta painottuu maan eteläpuoliskoon; esiintyy Lapissa harvakseltaan. Pesimäalueella puuhakas ja helposti havaittava. Pesii pöntöissä ja koloissa. Ruoan kantaminen on näkyvää ja poikasten ääntely pesässä on kuuluvaa. Lentopoikueet ovat alkukesästä jo liikkeellä ja kiertelevät laajalti. Niiden tulkinnasta on ohjeistettu pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa:

Kesällä havaittu kiertelevä lentokykyinen kottaraispoikue voi olla peräisin toiselta atlasruudulta. Parvelle sopii pesimävarmuusindeksi 1. Vastikään lentokykyisiksi tulleille poikasille voi antaa indeksin 73. Jos satut näkemään poikasten lähdön pesästään, indeksiksi käy 82.

Varpunen Passer domesticus

Esiintyy lähes koko maassa asutuksen tuntumassa, tosin Lapissa paikoittaisesti. Pesii rakennuksissa sekä pikkuvarpusen tapaan sähkötolppien metallisissa vaakaputkissa. Putken läpimitta on noin 5 cm × 5 cm, ja tätä käytetään usein sähkölinjojen mutkissa, muuntajissa tms. paikoissa. Ruokkiminen ja myöhemmin lentopoikueet ovat näkyviä.

Pikkuvarpunen Passer montanus

Kulttuuriympäristöissä, levinnyt voimakkaasti Suomessa. Laji pesii etenkin sähkötolppien metallisissa vaakaputkissa. Putken läpimitta on noin 5 cm × 5 cm, ja tätä käytetään usein sähkölinjojen mutkissa, muuntajissa tms. paikoissa. Pesii myös kottaraispöntöissä 2–3 kertaa kesässä. Ruokkiminen ja myöhemmin lentopoikueet ovat näkyviä.

Peippo Fringilla coelebs

Pesii lähes koko maassa pohjoisosia lukuun ottamatta. Huhtikuussa rakentaa helpohkoihin paikkoihin pesiä, jotka ovat yleensä tyhjiä tai närhen/oravan ryöstämiä. Varoittelee ahkerasti, pesintä varmistuu ruokaa nokkaan keräävistä emoista. Lentopoikaset helpohkoja.

Järripeippo Fringilla montifringilla

Kanta painottuu pohjoiseen, mutta esiintyy harvakseltaan myös maan keskiosissa. Varoittelee herkästi ja ääni on sellainen, jota ei etelässä muuttoaikaan kuule. Ruoka nokassa näkyy kauas ja pesintä on helpohko varmistaa.

Keltahemppo Serinus serinus

Yksittäisiä pesintöjä lähinnä Etelä-Suomessa kulttuuriympäristöissä, tyypillisesti taajamissa ja puistoissa. Usein korkealla puussa oleileva lintu jää helposti huomaamatta, joten keltahempon laulu ja kutsuääni kannattaa opetella lajin atlasesiintymisen selvittämiseksi. Pesintä lienee helpoin varmistaa maastopoikasvaiheessa.

Viherpeippo Carduelis chloris

Lähes koko maassa, tosin kanta harvenee mentäessä pohjoiseen. Pesintä alkaa aikaisin maalis– huhtikuussa, jolloin pesän rakennustoimet havaittavissa. Pesä on usein pikkukuusessa pihoilla ja puistoissa. Lentopoikueet helppoja.

Tikli Carduelis carduelis

Yleisin Etelä-Suomessa, kanta harva jo Keski-Suomessa. Laji pesii korkealla puussa taajamien ja kartanoiden puistoissa ja hautausmailla. Huomaa, että laji pesii mielellään myös taajamien valoisissa männiköissä. Lentopoikueet äänekkäitä. Pesii koko kesän, ja lentopoikasia voidaan ruokkia vielä syyskuussa.

Vihervarpunen Carduelis spinus

Pesii lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Esiintyminen riippuu kuusen ja koivun siemensadosta. Pesä on vaikeasti löydettävissä korkealla havupuussa. Lentopoikueet on kuitenkin helppo havaita. Äänekäs ja alituiseen liikkeellä, joten lajin paikalla olo kuittaantuu helposti. Laji on kuitenkin liikkuva ja äänekäs myös pesimäajan jälkeen, joten kesällä havaituille parville on varminta antaa pesimävarmuusindeksi 1.

Hemppo Carduelis cannabina

Lajia tavataan erityisesti Etelä-Suomessa ja länsirannikolla Perämeren pohjukkaan asti; kanta harventunut maan keskiosissa. Kulttuuriympäristöjen ja taajamien laji, mutta pesii myös ketojen sekä kallioiden katajikoissa. Ruokkii näkyvästi ja pelottomasti katajiin, pensasaitoihin tms. Lentopoikueet näkyviä. Pesii useita kertoja, joskus vielä syyskuussa.

Vuorihemppo Carduelis flavirostris

Hyvin harvinainen pesimälaji pohjoisimmilla tunturiylängöillä lähinnä Käsivarren Lapissa.

Urpiainen Carduelis flammea

Pesii maan pohjoispuoliskossa, paikoitellen etelämpänä ja pitkin länsirannikkoa etelään. Esiintyminen vaihtelee puiden siemensadon mukaan. Lentopoikueet ovat äänekkäitä. mutta ne myös liikkuvat laajalti. Paljakalla pesäpaikat melko helposti löydettävissä rehevämmiltä kohdilta, jossa kasvaa 0,5–1 metrin korkuista pajukkoa, mikäli ympäröivällä alueella ei ole korkeampaa pensaikkoa lainkaan. Etelämpänä Suomessa talvehtineista urpiaisista (pesimävarmuusindeksi 1) voi olla päänvaivaa, sillä ne saattavat alkukeväällä jo laulaa. Pesimävarmuusindeksi 2 käy, jos kevään edetessä laulavia urpiaisia yhä näkyy paikallisen oloisena.

Tundraurpiainen Carduelis hornemanni

Pohjoisimmassa käsivarren ja päälaen Lapissa. Ks. urpiainen; pesä voi olla myös parin metrin korkeudessa tunturikoivun oksan haarassa.

Kirjosiipikäpylintu Loxia leucoptera

Pesimäaluetta on maan pohjoispuolisko, mutta esiintyminen vaihtelee kuusen siemensadon mukaan. Kuusi- ja sekametsät. Kesällä poikueet ovat jo lennossa ja myös idästä voi Suomeen saapua parvia, jolloin pesimävarmuusindeksi 1 on sopiva tulkinta.

Pikkukäpylintu Loxia curvirostra

Esiintyy lähes koko maassa puuttomia seutuja lukuun ottamatta. Pesintä alkaa varhain keväällä. Laulavan koiraan läheltä voi löytyä pesää rakentava naaras. Koiras käy ruokkimassa hautovaa naarasta. Pesä sijaitsee vaikeasti havaittavissa korkealla havupuussa. Poikueet ovat alkukesästä jo liikkeellä. Niiden tulkinnasta on ohjeistettu pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa:

Kesällä havaittu kiertelevä lentokykyinen käpylintupoikue voi olla peräisin toiselta atlasruudulta. Parvelle sopii pesimävarmuusindeksi 1. Vastikään lentokykyisiksi tulleille poikasille voi antaa indeksin 73. Jos satut näkemään poikasten lähdön pesästään, indeksiksi käy 82.

Isokäpylintu Loxia pytyopsittacus

Paikoitellen koko maassa puuttomia seutuja lukuun ottamatta. Pesintä alkaa varhain keväällä. Seuraa lintuja huhtikuussa, menevät näkyvästi pesälle. Koiras käy ruokkimassa hautovaa naarasta. Pesä on usein helposti löydettävissä matalassa männyssä. Poikueet ovat alkukesästä jo liikkeellä. Niiden tulkinnasta on ohjeistettu pesimävarmuusindeksien laajassa ohjeessa:

Kesällä havaittu kiertelevä lentokykyinen käpylintupoikue voi olla peräisin toiselta atlasruudulta. Parvelle sopii pesimävarmuusindeksi 1. Vastikään lentokykyisiksi tulleille poikasille voi antaa indeksin 73. Jos satut näkemään poikasten lähdön pesästään, indeksiksi käy 82.

Punavarpunen Carpodacus erythrinus

Maan eteläpuoliskossa Keski-Lappiin asti. Pensaikot rannoilla ja maatalousalueilla. Varoittelee poikasilla. Pesä on matalassa pensaassa tai nuoressa koivussa, mutta sitä ei pidä etsiä tai lähestyä. Hylkää helposti munapesän, vaikkakaan ei lähde munilta helposti karkuun.

Taviokuurna Pinicola enucleator

Esiintyy etenkin Itä-ja Pohjois-Lapissa. Kuusikot ja kuusi-koivusekametsät. Laulukausi aikaisin keväällä.

Punatulkku Pyrrhula pyrrhula

Lähes koko maassa, Lapissa harvalukuisempi. Pesimäaikaan ja pesän lähellä hiljainen, pesii huomaamattomasti nuorehkoissa sekametsissä, sekametsätaimikoissa sekä hakkuaukeiden laidoilla kuusiturreikoissa. Pesä on usein matalalla kuusessa tai katajassa. Nuoret ovat tunnettavissa aika pitkään. Etsi siis näkyville kaikki kesäiset punatulkkuäänet, sillä niiden perusteella löytyvät myös poikueet. Lentopoikueita voi olla vielä syyskuun alussa.

Nokkavarpunen Coccothraustes coccothraustes

Vähälukuinen pesimälaji etenkin maan eteläisimmässä osassa, usein kulttuuriympäristöissä. Esiintyy harvakseltaan Oulun korkeudelle. Pesä on usein vaikeasti havaittavissa korkealla lehtipuussa. Poikueita voi löytää.

Lapinsirkku Calcarius lapponicus

Esiintyy pohjoisimmassa Lapissa soilla ja pensaikkoisilla paljakoilla. Pesinnän varmistaminen helpointa heinäkuun alkupuolella, jolloin maastopoikaset ja ruokaa kantavat emot yleinen näky paljakalla.

Pulmunen Plectrophenax nivalis

Pohjoisimman Lapin korkeimmilla tuntureilla ja karuilla ylänköalueilla. Kirkas laulu ja muut äänet paljastavat maisemaan sulautuvan linnun. Poikueet ja ruokkivat linnut helpohkoja heinäkuun alussa.

Keltasirkku Emberiza citrinella

Lähes koko maassa, mutta kanta harva Lapissa ja laji puuttuu pohjoisimmasta Lapista. Näkyvä ja kuuluva laji pensaikkoalueilla (maaseutu, taimikot). Helpointa on katsella riittävä määrä keltasirkkuja poikasaikana; jollain emolla on ruokaa suussa. Helpoimmat pesäpaikat ovat pellonreunoissa ja voimalinjoilla.

Peltosirkku Emberiza hortulana

Kannasta huvennut Suomessa yli 99 %. Esiintyy löyhinä ryhmittyminä paikoitellen peltoalueilla Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa. Suosii laajoja peltoaukeita, jossa on monipuolista maatalousympäristöä kesantoineen ja pensastoineen. Varoittelu ja samalla ruokaa suussa on lähes ainoa tapa varmistaa pesintä. Pesä on lähes aina pellolla kulkevan sähkölinjan lähellä ojanpenkassa. Lentopoikueista varoitellaan innokkaasti.

Pohjansirkku Emberiza rustica

Levinneisyysalue on supistunut Suomessa. Esiintyminen painottuu Metsä-Lappiin, Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan, mutta tavataan myös esimerkiksi Suomenselällä. Laulukausi on lyhyt ja antaa väärän kuvan yleisyydestä. Pesä- ja etenkin lentopoikasaikana varoittelee innokkaasti. Tällöin on löydettävissä sopivilta räme- ja korpipaikoilta.

Pikkusirkku Emberiza pusilla

Lajia tavataan paikoitellen Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Vahvin esiintymä Itä-Lapissa. Kuten pohjansirkku, mutta esiintyy selvästi rehevämmillä mänty–koivu soilla, puronotkoilla ja rantakosteikoilla.

Pajusirkku Emberiza schoeniclus

Esiintyy koko maassa rannoilla ja kosteikoilla ruovikoissa ja pensastoissa. Näkyvä ja kuuluva varmistaa atlasruutuun. Ruokaa suussa on helpoin tapa pesinnän varmistamiseen, tarkkaile lintutornista tai näköalapaikalta.

Kiitokset:

Kiitos kommenteista Teppo Piiralle ja Aapo Salmelalle sekä pesimäympäristötiedoista Markku Mikkola-Roosille.

Lähteet:

• Arroyo, Beatriz, Leckie, Fiona, Amar, Arjun, McCluskie, Aly & Redpath, Steve 2014. Ranging behaviour of Hen Harriers breeding in Special Protection Areas in Scotland. Bird Study, 61, 48–55.
• BirdLife Suomi 2017. Pikkutylli oli vuoden lintu 2017. https://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/vuoden-linnut/pikkutylli/ (viitattu 29.6.2022)
• BirdLife Suomi 2019. Jalohaikara runsastuu nopeasti. https://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/tulokaslajit/jalohaikara/ (viitattu 2.5.2022)
• BirdLife Suomi 2020. Peltosirkku – vuoden lintu 2020. https://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/vuoden-linnut/peltosirkku/ (viitattu 23.6.2022)
• Björklund, Heidi, Meller, Kalle & Valkama, Jari 2019. HH & SEO status & trend Finland.
• Esitelmä, International Hen Harrier and Short-eared Owl meeting 20.–22.3.2019, Groningen,Alankomaat.
• Blomqvist, Sarita 2015. Suomen ensimmäisistä kattohaikarasisaruksista tuli Kinttu ja Kontti. https://yle.fi/uutiset/3-8183513 (viitattu 2.5.2022)
• Cramp, Stanley & Simmons, K.E.L. 1977. Handbook of the birds of Europe, the Middle East and North Africa. The birds of the Western Palearctic I. Oxford University Press.
• Hario, Martti 1982. On the size and recruitment of a peripheral breeding colony of the Guillemot Uria aalge. Ornis Fennica 59: 193–194.
• Hongell, Harri 2003. Pikkutiiran pesimäkannasta Itämeren piirissä ja pesimäbiologiasta Kalajoella. Linnut-vuosikirja 2002: 118–125.
• Honkala, Juha, Piha, Markus, Saurola, Pertti & Valkama, Jari 2021. Petolintuvuosi 2020 – ei aihetta juhlaan. Linnut-vuosikirja 2020: 70–85.
• Lajitietokeskus 2022. Lajikortit (laji.fi).
• Meller, Kalle, Björklund, Heidi, Saurola, Pertti & Valkama, Jari 2017. Petolintuvuosi 2016, pesimistulokset ja kannankehitykset. Linnut-vuosikirja 2016: 16–31.
• METSO-petolintuhanke 2017. Pesäpaikkojen säästäminen. > Haukanpesän tunnistaminen. www.luomus.fi/fi/pesapaikkojen-saastaminen (viitattu 9.5.2022)
• Ollila, Tuomo 2021. Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2021. Metsähallitus asianumero MH 8822/2021. https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Muut/petolintujen_pesinnat_2021.pdf (viitattu 15.6.2022)
• Paasivaara, Antti 2021. Taigametsähanhen poikastuotto edellisvuotta parempi – Pohjoisimman Lapin sulkiva hanhikanta edelleen harva. – https://www.luke.fi/uutinen/taigametsahanhen-poikastuotto-edellisvuotta-parempi-pohjoisimman-lapin-sulkiva-hanhikanta-edelleen-harva/. (viitattu 31.1.2022)
• Riistakolmiot.fi. www.riistakolmiot.fi/ (viitattu 19.4.2022)
• Rusanen, Pekka & Mikkola-Roos, Markku 2021. Suomen merimetsokanta pienentyi edelliskesästä. Suomen ympäristökeskuksen tiedote 6.8.2021. www.syke.fi/fi-
• FI/Ajankohtaista/Suomen_merimetsokanta_pienentyi_edellisk(61240) (viitattu 2.5.2022)
• Rusanen, Pekka, Mikkola-Roos, Markku & Ryttäri, Terhi 2021. Merimetsoseuranta. www.ymparisto.fi/merimetsoseuranta (viitattu 2.5.2022)
• Tiira-havaintopalvelu. www.tiira.fi (viitattu 1.2.2022)
• Valkama, Jari, Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi 2011. Suomen III Lintuatlas. – Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. <http://atlas3.lintuatlas.fi> (viitattu 31.1.2022) ISBN 978-952-10-6918-5.
• Vuorjoki, Asko 1957. Etelänkiisla, Uria aalge (Pont.), ensi kerran pesivänä Suomessa. Ornis Fennica 34: 132–134.